Lukijalta: Kirjastossa käyttäytymisestä

0

Olen jo jonkin aikaa kiinnittänyt huomiota kirjastossa aikaansa viettävien lasten ja nuorten metelöintiin; keskustelu on todella äänekästä ja jatkuvaa, ja se todella häiritsee lainausosastolla asioivia kirjaston asiakkaita.

Käytän kirjaston palveluja melko usein, joten kuvaamani ilmiö ei ole satunnainen, vaan se on toistunut joka kerta kirjastossa asioidessani. Nuorten äänekkäästä keskustelusta voi todeta heidän olevan vieraskielisiä.

Yleensä kirjastoissa asiakkailta edellytetään hiljaisuutta tai ainakin kohtuullisuutta äänen käytössä sekä turhan lörpöttelyn välttämistä. Eikö koulu tai kirjaston henkilökunta voisi opettaa näille nuorille, miten kirjastossa kuuluu käyttäytyä, eikö sekin ole osa ”kotouttamista”, opettamista maan tavoille?

Kirjastopalveluja käyttävä veronmaksaja

Kirjastosta vastataan

Kirjaston lehtisali on hiljainen tila. Kirjastosalissa sen sijaan sopii jutella normaalilla puheäänellä. Yleisesti ottaen kirjastossa on rauhallista. Häiritsevästä käytöksestä kannattaa olla suoraan yhteydessä kirjaston henkilökuntaan. Kirjaston henkilökunta puuttuu häiritsevään käytökseen, mikäli sellaista havaitaan. Hiljaiseen työskentelyyn kirjastossa on käytettävissä myös tutkijanhuone sekä neuvottelutila.

Päivi Salminen, kirjastotoimenjohtaja, Laitilan kaupunginkirjasto