Harvinainen taivasvieras – Revontulitutkimus ja kansalaistiede ovat nyt in

0
Sar-kaari kuuluu harvinaisiin ja tutkittaviin ilmiöihin.

Pirjo Koski

Marraskuun kolmantena vietin yön revontulikytiksessä. Puolilta öin lännen puolella taivasta alkoi revontulissa tapahtumaan outoja. Sinne nousi punaisia säteitä sekä punainen jännä alue, joka näkyi kameran takanäytöllä todella hyvin.

mainos

Punainen alue alkoi kuvatessa venymään ylöspäin. Ounastelin Sar-kaarta ja siirryin keskelle peltoa. Sar siis ei ole revontuli itsessään, se vain tykkää esiintyä revontulien kanssa.

Muutaman minuutin jälkeen taivaalle nousi selkeä Sar-kaari. Alkuun se näkyi vain kameran kuvissa, mutta hetken kuluttua silmäkin hahmotti taivasvieraan vaaleanpunertavana nauhamaisena alueena.

Lännen puolen valosaaste on Sorolassa matala, ja sen vaikutuksen huomasi. Taivaan halki kulkenut Sar-kaari näkyi lännessä, muttei idän puolella taivasta. Osa illanlaitilalaisista havaitsijoista eivät nähneet Sar-kaarta ollenkaan, koska hennoimmat taivasilmiöt eivät tykkää lisääntyneestä valosaasteesta.

mainos

Revontulitutkimus ja kansalaistiede ovat nyt in enemmän kuin koskaan aiemmin. Harrastajamäärä Suomessa lasketaan jo kymmenissätuhansissa.

Kansainväliset revontulitutkijat painottavat nyt kansalaistiedettä ja pyytävät apuja revontuliharrastajilta taivaanilmiöiden dokumentointiin ja tunnistukseen. Ainut mikä estää laajempaa havaintojen tekoa, on valosaaste.

Kaikki potentiaaliset, tulevat ja uudet kansalaistieteilijät eivät asu ”pimeissä paikoissa” tai omista autoa, jolla pääsisi pimeämmille alueille. Dyynit, Sar ja Steve sekä uusin tulokas nimeltä fragmentit yksinkertaisesti katoavat taivaalta valosaasteessa.

mainos

Miten voisit auttaa revontulitutkimusta ja helpottaa kansalaistieteilijöiden elämää? Vaikuttamisen voi aloittaa todella alhaalta, rima ei ole korkealla. Onko julkisivuvalaistus aivan pakollinen, kun olet itse nukkumassa?

Esimerkkinä kerron, että Nurmijärven kunta on sammuttanut katuvalot öiksi syrjäkyliltä helpottamaan revontulibongausta. Mitään negatiivista siellä ei ole sattunut, vaikka valot poissa ovatkin. Taajamissa valot ovat luonnollisesti edelleen päällä.

Mahtaisiko syrjäkylien pimennys onnistua myös täällä? Pienentämällä turhaa valaistusta autat revontulitutkimusta, uusia kansalaistieteilijöitä sekä luontoa. Pienillä askeleilla voi olla suuri vaikutus, ja ratkaiseva tutkimuskuva uudesta revontulimuodosta saattaa jälleen tulla Länsi-Suomesta.

mainos

Kirjoittaja on laitilalainen ilmiökuvaaja.