
– Laitilassa näkyy monien muiden paikkakuntien tavoin ilmiö, että keskeisilläkin paikoilla kiinteistötiloja on jäänyt tyhjilleen. Niiden uudelleenkäyttöön on tarpeen löytää uusia ideoita, projektipäällikkö Kim Narmala sanoo.
Hän vetää Ukipoliksen Tyhjät tilat -hanketta, jonka rahoituksesta valtaosa tulee Ravakalta ja viiden prosentin siivun verran hankkeeseen osallistuvilta kunnilta eli Laitilalta, Uudeltakaupungilta, Pyhärannalta ja Vehmaalta.
SYYSKUUSSA startanneen hankkeen toivotaan vahvistavan alueiden elinvoimaa.
– Kivijalkakauppojen ahdinko ei ole vain maaseutumaisten alueiden ongelma, vaan se näkyy isoissakin kaupungeissa. Ihmisten käyttäytyminen on muuttunut, ja ostoksia tehdään tänä päivänä paljon ostoskeskuksissa ja nettikaupoissa.
Narmala kertoo, että Maaseudun tyhjät tilat -hanke on käynnistynyt Uudessakaupungissa toteutetun Demokatu-hankkeen ja Laitilassa toteutetun Keskustan kestävä kehitys -hankkeen pohjalta.
– Paikkakunnilla ollaan toivottu, että elinvoimaa edistettäisiin eri tavoin.
LAITILASSA on Tyhjät tilat -hankkeen tiimoilta otettu ensimmäinen konkreettinen askel.
– Olemme koonneet toimikunnan, joka on nyt kokoontunut kerran. Tavoitteena on kokoontua kuukausittain ja saada myös lisää jäseniä. Ajatuksena on, että toimikunnan kokoonpano voi myös vaihdella. Verkostoitumisen merkitystä ei oikeastaan voi liikaa korostaa.
Toimikunnan tarkoituksena on muun muassa pohtia, millaista toimintaa paikkakunnalle kaivattaisiin ja mitä tyhjissä tiloissa voisi olla sekä ideoida markkinointia.
– Ihan keskeistä tässä alussa on, että saadaan kartoitettua alueen tyhjät tilat sekä koottua digitaalinen alusta, johon tilat saadaan avoimesti esille, Narmala korostaa.
KUNHAN tyhjillään olevien tilojen saatavuustiedot ja näkyvyys paranevat, voidaan edesauttaa tilojen uudelleenkäyttöä, Narmala sanoo.
Hän painottaa, että tyhjenevien liiketilojen ongelmaa ei yksi ihminen ratkaise missään määrin.
– Ehdottomasti tarvitaan yhdessä tekemistä, paikallisten osaamista ja verkostoja sekä porukalla ideoimista.
Hänestä keskeistä on saada pienet toimijat ja yrittäjät kohtaamaan.
– Esimerkiksi yhteisvuokraaminen jakaa kustannuksia ja tuo muitakin etuja.
LAITILAN toimikunnassa virisi idea paikallisten tuotteiden myyntipisteestä.
– Kun vastuuta on kantamassa useampia toimijoita, niin silloin saadaan jaettua vuokrakustannukset, samoin voidaan jakaa vaikkapa myyntivuorot tai myyjän palkkauskulut, Narmala havainnollistaa.
Ideaa laitilalaisten tuotteiden myyntipisteestä on tarkoitus hankkeessa edistää. Samoin aiotaan järjestää esimerkiksi infotilaisuus taloyhtiöille, joilla on tyhjiä liiketiloja.
– Yhdessä voidaan miettiä keinoja, joilla madallettaisiin kynnystä vuokrata tyhjiä tiloja.
TYHJÄT liiketilat -hanke on kaksivuotinen ja sen aikana pyritään myös aktivoimaan monenlaisia sidosryhmiä, kuten oppilaitoksia, seuroja ja yhdistyksiä.
– Myös kunnat voivat keskenään ideoida yhteistyökuvioita. Sidosryhmien kartoittaminen on aloitettu, ja esimerkiksi erilaisia oppilaitosyhteistyön muotoja on jo pohdittukin.
Narmala muistuttaa, että yksittäisille yrityksille ja toimijoille hankkeessa ei voida ideoida toimintaa, vaan sen tulee tapahtua yritysryhmien yhteistoiminnan kautta.
– Mahdollisia olisivat esimerkiksi pop up -myymälät, outletit ja näyttelytilat. Ihanteena olisi löytää uutta liiketoimintaa.

Anne Suutarin yritys tarvitsisi tilat pikaisesti
Yrittäjä Anne Suutari on parhaillaan etsimässä Sammokka-nimiselle yritykselleen toimitiloja Laitilasta. Suutari ohjaa palauttavia joogalajeja ja äänimaljarentoutuksia sekä tanssi-liiketerapeuttisia tunteja.
Hän työskentelee edelleen toimintaterapeuttina osa-aikaisesti, mutta viimeiset kolme vuotta hän on keskittynyt enenevissä määrin yritykseensä.
Hyvinvointialan yrittäjänä hän on tottunut reissaamaan eri puolilla Varsinais-Suomea ja Satakuntaa.
– Olen tehnyt työtä eri tiloissa Laitilassa, Raumalla, Mynämäessä, Eurassa, Uudessakaupungissa ja Turussakin. Siinäkin on omat hyvät puolensa, kun pääsee kiertämään, mutta nyt olen alkanut kaivata pysyvämpää tilaa, hän kertoo.
Omat toimitilat helpottaisivat toiminnan suunnittelua ja ylipäänsä arkea.
– Nyt joudun kuljettamaan kaikkia tavaroita mukanani, ja toisinaan esimerkiksi sopivien tilojen saaminen juuri tiettynä ajankohtana on haastavaa.
Laitilassa asuva Suutari toivoo löytävänsä sopivat vuokratilat kotikaupungistaan mahdollisimman pian, viimeistään kevään aikana.
– Tämä Tyhjät tilat -hanke on aivan mahtava juttu, olen saanut paljon apua sen kautta. Muutamia tilojakin olen käynyt katsomassa, mutta vielä ei ole tärpännyt.