Mitä kohtuullisuus tarkoittaa?

0

Marja-Liisa Mutka

Joulu on jo ovella. Lahjat tai ainakin suurin osa on jo hankittu. Voiko jouluna ajatella luonnonvarojen säästämistä? Onko se edes tarpeen? Eiko edes jouluna voisi olla vapaa ilmastoahdistuksesta? Ei voi!

mainos

Meillä on vain yksi maapallo, vaikka tarvitsisimme tämän nykyisen tavaroiden kulutustarpeemme tyydyttämiseen neljä palloa. Siitä syystä tämän ainokaisen kotopallomme ahdinkoa ei voi sivuuttaa tekemättä edes jotain asian hyväksi.

Jouluna annetaan ja saadaan lahjoja – se on osa joulun sanomaa ja tarkoitusta. Jouluna myös syödään hyvin ja paljon. Saunotaan ja käydään vieraisilla.

Kohtuullisuus voisi tarkoittaa, että tehdään tätä kaikkea, mutta hyvillä mielin. Mieli voi olla hyvä, lämmin ja hellä siksi, että myös maapallo on mukana joulunvietossa. Tehdään kohtuullinen joulu!

mainos

Martoilla on tähänkin asiaan hyviä ohjeita: vain vähän ruokahävikkiä, kohtuudella lahjoja, kaikki osallistuvat ennakkojärjestelyihin, käytetään vanhoja joulukoristeita ja paketoidaan fiksusti. Ei krääsää, laatu tärkeämpi kuin määrä. Kohtuulliset kustannukset ruokien suunnittelussa ja vastuulliset valinnat. Tärkein ohje on, että kukaan ei uuvu.

Miten paketoidaan fiksusti? Löysin siihen ohjeita Kodin Kestot -sivustolta. Ompele lahjapusseja kierrätysmateriaaleista tai kääri kankaaseen. Pyydä perheen pienimpiä piirtämään tai maalaamaan lahjapapereita. Käytä sanomalehtiä, aikakauslehtiä tai poistokirjojen sivuja. Taittele poistokirjojen sivuista lahjarasioita.

Kaikkia lahjoja ei tarvitse kääriä – lisää vain kaunis, lahjaan sointuva nauha. Käytä aikaisempina jouluina talteen otettuja lahjapapereita ja naruja. Ota tänä jouluna paperit ja narut talteen. Kääri paperit ja narut rullalle, niin taitokset oikenevat.

mainos

Tuo oli helppo osuus. Kohtuullinen ja vastuullinen jouluruokalista on vaikeampi. Uudet ravitsemussuositukset herättivät tunnemyrskyn, josta ei toivuta vielä ensi jouluunkaan mennessä. Jokainen voi silti yrittää välttää ylensyöntiä ja -juontia. Sillä tavalla jouluiltana on parempi olo.

Vaativin osuus on vastuulliset lahjat. Pystymmekö vastustamaan halpakauppojen ja yltiöhalpojen verkkokauppojen houkutuksia? Emme pysty.

Kun kaikille pitää ostaa jotain, ei ole varaa ostaa laadukasta ja kestävää. Totuus kuitenkin on: mitä halvempi tuote, sitä varmemmin sen valmistuksessa on riistetty jotain – lapsia, työvoimaa, eläimiä tai luontoa.

mainos

Tässä lahja-asiassa tarvitaan perustavaa laatua oleva asenteen muutos. Kuka sen voi tehdä? Sinä itse – sinä olet paras siihen hommaan! Kohtuullista joulua!

Kirjoittaja on eläkeläinen, jolle joulukukat tuovat joulun.