Pukki, joka tekee päätöksiä – Tämän viikkoinen punanuttu ei kaihda vastuuta kun on kyse yhteisistä asioista

0
Tässäpä yksi vihje lisää siitä, kuka parran takana tällä viikolla piilottelee.

Punanuttuun sonnustaudutaan tälle joulupukille tärkeässä ympäristössä. Tämä paikka on tullut monille laitilalaisille tutuksi erilaisten juhlien ja tapahtumien keskuspaikkana, ja toisaalta sitä tarkoitusta varten tämä vanha kivinavetta onkin kunnostettu nykyiseen komeaan asuunsa. Samalla perheyrityksellä on toinenkin yhtä tunnelmallinen paikka, joka sijaitsee metsän ympäröimänä hieman kauempana keskusta.

Tämä joulupukki on nuoresta iästään huolimatta varsin aktiivinen ja kokenutkin päätöksentekijä. Hänellä on monenlaisia luottamustehtäviä Laitilassa, ja onpa hän yhdessä niistä jo ottanut isompaakin vastuuta.

mainos

– Minut voi nähdä Laitila TV:ssä aina kerran kuukaudessa, pukki vihjaa.

Pukki arvelee, että hänet voitaisiin tunnistaa myös hänen aktiivisuudestaan vapaaehtoisessa maanpuolustuksessa. Pukki onkin seissyt usein Laitilan sankarihaudoilla hyvin toisen näköisessä univormussa kuin tänään. Vapaaehtoinen maanpuolustustyö on yksi tämän pukin harrastuksista ja hän viettää vuodessa 4–5 viikonloppua vapaaehtoisissa maanpuolustusharjoituksissa. Lisäksi pukki harrastaa vapaa-ajallaan sählyä.

Valmistaudun jouluun jo hyvissä ajoin hakemalla ja koristelemalla muutamankin kuusen. Oma kuusi haetaan kuitenkin vasta vähän ennen aattoa.

mainos

Joulun kohokohta mielestäni on aattoaamu, kun mennään koko perheen voimin mummun luo joulupuurolle.

Sattuipa eräänä jouluna niin, että aaton molemmat kirkonmenot tuli seistyä kunniavartiossa Sankarihaudalla.

Kuluneesta vuodesta muistan erityisesti, kun olin tapaamassa muutaman vuoden takaisia vaihto-oppilaskavereita Albaniassa.

mainos

 

TÄSTÄ ON KYSE
  • Laitilan Sanomat pyysi neljä paikallista henkilöä piiloutumaan pukin parran taakse ja jatkamaan neljää eri lausetta. Jutut pukeista julkaistaan lehdessä 29.11.-17.12.
  • Arvaa kuka on parran takana, ja lähetä veikkauksesi viimeistään torstaina
    19. joulukuuta Laitilan Sanomien Whatsappiin numeroon 050 4758787
    tai sähköpostitse toimitus@laitilansanomat.fi. Jokaista pukkia voi veikata erikseen.
  • Oikein arvanneiden kesken arvotaan Laitilan Sanomien tuotepalkintoja.
    Pukit paljastetaan Laitilan Sanomien joululehdessä 24. joulukuuta.