Esisopimus Laitilan uudesta asumisyksiköstä syntyi – Ara ei tuekaan hanketta yhtä avokätisesti kuin odotettiin

0
Kuva: Solina Saarikoski.

Varhan aluehallitus näytti Laitilan uudelle asumisyksikölle vihreää valoa, vaikka asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (Ara) tuki jää odotettua vaatimattomammaksi. Aluehallitus hyväksyi omalta osaltaan esisopimuksen Suomen Hoiva ja Asunto Oy:n kanssa yksikön vuokraamisesta. Pappilantiellä olevalle tontille rakennettavan hoivayksikön odotetaan valmistuvan vuoden 2026 kesällä. Sen rakentaminen on tarkoitus aloittaa nyt huhtikuussa.

Aluehallitus hyväksyi hankkeen, vaikka samassa kokouksessa se merkitsi tiedokseen asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (Ara) odotettua pienemmät avustukset Varhan tuleville asumisyksiköille. Ara päätti pudottaa avustusten määrää 20 prosenttiin hankkeiden kokonaiskustannusksita. Avustuksen laskun myötä hankkeiden korkotukilainan määrä nousee ja se näkyy myös lopullisissa vuokrakustannuksissa.

Lopullistarakennuttajalle maksettavan vuokran suuruutta ei ole hankkeen tässä vaiheessa vielä varmistettu, mutta matalampi avustus tulee arvioiden mukaan nostamaan Laitilan yksikön pääomavuokraa vuositasolla 93 000 euroa.

Mikä pääomavuokra?


Kun kohde rakennetaan vuokramallilla, osa maksettavasta vuokrasta on pääomavuokraa. Se kattaa rakennuksen rakentamiseen otetun lainan sekä lainan korot. Se liittyy siis suoraan kiinteistön rakentamiseen ja siitä aiheutuneisiin kuluihin.

Kokonaisvuokraan lasketaan mukaan lisäksi kiinteistön ylläpitokustannukset, kuten esimerkiksi lämmitys- ja siivouskulut.