Ikäihmisten hyvinvointi Laitilassa

0

Seppo Lehtola

Tulevaisuutemme kannalta yksi asia on varma: väestömme ikääntyy. Tähän vaikuttaa sekä syntyvyyden lasku että elinikämme pidentyminen. Vuonna 2030 Suomessa arvioidaan olevan yli 65-vuotiaita noin neljännes väestöstä.

mainos

Elinikämme pidentyminen ei ole mikään ”paha asia” – päinvastoin. Tätä on aina tavoiteltu. Viime vuosina onkin paljon puhuttu siitä, että tarvitsemme myös eläkkeellä olevien työpanosta. Näin on tapahtunutkin, koska nuorten osuus väestöstä on vähentynyt.

Työn pitää kuitenkin olla sellaista, että sitä jaksaa niin fyysisesti kuin henkisesti. Kaikenikäiset ihmiset on saatava kohtaamaan toisensa yhteiskunnan keskustelu- ja päätöksentekoareenoilla tasavertaisina kansalaisina.

Ikääntyvän väestömme takia meidän on pystyttävä ratkaisemaan kaksi tärkeää kysymystä: miten rahoitamme lisääntyneet eläkkeet ja miten huolehdimme ikäihmisistä taloudellisesti järkevästi ja turvaamme heille arvokkaan ja mielekkään vanhuuden.

mainos

Suomen ikäystävällisimmän kunnan (Laitilan) valintakriteerit jälkimmäisen kysymyksen osalta ovat ensisijaisesti seuraavat: Ulkoilu, hyvinvointia lisäävät palvelut, yhteisöllisyys, osallistuminen ja päätöksenteko sekä asuminen.

Kaupunki järjestää ikäihmisille hyvin monipuolisia palveluja mukaan lukien yleiskuntoa ylläpitäviä yhteisöllisiä tapahtumia. Tärkeimpiä ovat kuitenkin terveyteen ja hoivaan liittyvät palvelut. Palveluasumisen mahdollisuuden lisäksi erittäin tärkeäksi on muodostunut kotihoito, mukaan lukien ruokahuolto.

Viime viikolla Laitila sai odottamansa myönteisen päätöksen Varhalta. Aluehallitus näytti vihreää valoa uudelle ikäihmisten asumisyksikölle, jonka rakentaminen alkaa tänä keväänä seurakunnalta ostetulle, Pappilantiellä olevalle tontille.

mainos

Erilaisia teemapäiviä ikäihmisille järjestetään runsaasti. Laitilan kaupungin lisäksi Laitilassa on muita tahoja, jotka aktiivisesti tuovat kohennusta muun muassa mielen hyvinvointiin. Hyvinvointi tarkoittaa kokemusta siitä, että elämä tuntuu mielekkäältä ja on asioita, jotka tuntuvat itselle tärkeiltä, kiinnostavilta ja innostavilta. Mielen hyvinvointi kannustaa liikkumaan.

Näitä muita tahoja on myös seurakunta, jossa ikäihmisistä ja heikompiosaisista huolehtiminen on yksi tärkeimmistä asioista. Laitilassa näin on aktiivisesti toimittu niin seurakunnan viranhaltijoiden kuin vapaaehtoistenkin toimesta. Meillä on myös useita yhdistyksiä, jotka järjestävät aktiviteetteja ja toimintaa sekä virkistystä ikäihmisille.

Kolmannen sektorin toiminta on jatkossa entistä tärkeämpää. Valitettavaa on, että hallituksen leikkauspolitiikka on leikannut näiden yhdistysten tukirahoja merkittävästi. Se heijastuu suoraan heidän panostusmahdollisuuksiinsa eli heidän tarjoamansa palvelut vähenevät merkittävästi.

mainos

Nuorten osalta tämä ilmenee ikävästi Nuorisoverstaan sulkemisuhkana. Ajatellut säästöt aiheuttavat enemmän kustannuksia kuin säästöjä.

Eläkkeiden rahoituskysymys on valtion hoidettava asia. Toivottavasti siihen löydetään hyviä ratkaisuja.

Kirjoittaja on kunnallisneuvos ja Laitilan kaupunginvaltuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja.