Omissa jouluissani on ollut aina muuttuvia osia – tieten tahtoen tai tahtomattani. Vain yksi perinne on pysynyt vahvasti paikoilleen pultattuna. Se on joulurauhanjulistuksen kuuntelu. Siihen asti voi huuhaltaa tukka putkella. Sen kuunteluun hiljennytään. Sen jälkeen alkaa joulurauha.
Lapsena koin ahdistavaksi Jumala ompi linnamme –virren uhon. Mutta perästä kuultu Sulo Saaritsin esittämä Taas kaikki kauniit muistot… sai unohtamaan pelottavat ja mahtipontiset musiikkiesitykset ja mielen seestymään.
Aikuisena opin sulkemaan korvani seremonian sotaiseksi kokemani osion osalta. Menneenä jouluna kuitenkin havahduin. Virren sanat ”…vahva turva aivan……ajalla vaaran, vaivan…” oikein pysähdyttivät miettimään tämänhetkistä maailman tilannetta. Historiako on toistamassa itseään?
Historian tuntemukseni on hatara. Koulun historian opetus eteni etanan vauhtia sekä keskikoulussa että lukiossa. Koskaan ei päästy ensimmäistä maailmansotaa pitemmälle. Aikuisena on mieleen juolahtanut epäily, että opettaja ei halunnutkaan ajallisesti ja maantieteellisesti lähellä olevia asioita ruveta analysoimaan. Kulutti ajan itsenäisyttä edeltävään aikaan.
Omin nokin olen aikuisena monista lähteistä yrittänyt selvittää, mitä maassamme ja Euroopassa laajemminkin tapahtui maailmansotien välisenä aikana. Suomi ei silloinkaan ollut irrallinen saareke, vaan Euroopan tapahtumiin kytköksissä. Nyt itselleni on tullut ikävä tunne, että nykykehityksessä on samoja piirteitä kuin 20- ja 30-luvuilla.
Muutokset tapahtuvat sen verran hiipimällä, että pään pensaaseen laitto onnistuu helposti. Kerrotaan, että ennen toista maailmansotaa saksalaiset lomailivat Ranskassa eivätkä ikinä olisi uskoneet sodan syttyvän.
Suvaitsemattomuus ja vihankylvö sekä helppojen patenttitarkaisujen tarjoaminen saavat nykyisestä somemaailmasta kaikupohjaa paljon nopeammin kuin kansallissosialismi aikoinaan Saksassa. Ääriajattelun omaavia ilmaantuu valtioiden johtoonkin yksi toisensa perään.
Euroopassa voisi olla hyödyksi itsetutkiskelu. Sillä on paljon historian painolastia, erityisesti muualta maailmasta katsottuna. Sen ylemmyydentunto estää näkemästä, että arvojen vienti on vaikeaa, vaikka arvot olisivat kuinka kannatettavia sinänsä. Eikä voi olla huomaamatta, että tietty kaksinaismoraali vallitsee sen käytänteissä. Yhtäältä toisen hyökkäyssotaa vastustetaan pontevasti ja ihan oikeutetusti. Toisaalta toisen hyökkäykset naapureitaan kohtaan jäävät tuomitsematta.
Milloin on yksikään konflikti ratkennut toisen päälle käymisellä. Lopuksi aina ratkaisu haetaan neuvottelemalla. Neuvottelutaitoa ja diplomaattisia kykyjä pitäisi nykyäänestäjän osata ehdokkaista etsiä, mikäli äänestämään pääsevät. Maltillinen, harkitseva johtaja ei puutu joka asiaan. Harvoin lausutuilla kannanotoilla on enemmän painoarvoa. Suurisuiset uhoajat sytyttävät helposti ruutitynnyrit ja jäljelle jää palanut maa.
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva biologi, joka on kotoisin Laitilasta.