Sata vuotta sitten Laitilan Sanomat ilmestyi ensimmäistä kertaa. Lehti lupasi puolueettomasti palvella Laitilan ja ympäristökuntien asukkaita ilmoitus- ja uutislehtenä. Jottei käytännölliseen, kokemusperäiseen ja tietoon perustuva sisältö muodostuisi liian kuivaksi, luvattiin sitä ”silloin tällöin mehevöittää huumorilla.”
Paikallislehden valtti on aina ollut läheinen suhde lukijoihin. Ihmiset haluavat tietää, mitä omalla paikkakunnalla tapahtuu. Läheisyyttä ja yhteisöllisyyttä yritämme vaalia edelleen. Juhlavuoden juhlalehti julkaistaan syyskuussa.
Laitilan Sanomien verkkokyselyssä (juttu sivulla X) lukijat kuvailivat suhdettaan lehteen. Lehdentekijöiden sydämiä lämmittävät sanat kuten rakas, tiivis, katkeamaton, tarpeellinen, koukuttava ja odotettu tuttu.
Sadassa vuodessa on ollut monta nousu- ja laskukautta. Nykyajassa paikallislehteä haastavat muuttuvat mediankäyttötavat, kaupungistuminen, digitalisoituminen, palveluiden keskittyminen, kivijalkaliikkeiden väheneminen ja yleinen kustannusten nousu, joka kurittaa niin yritys- kunta- kuin yhdistyskenttää.
Silti mikään ei ole sadassa vuodessa muuttunut, sillä Laitilan Sanomat perustettiin tiedonvälityksen tarpeesta. Mikään muu media ei kerro Laitilan seudun tapahtumista yhtä kattavasti kuin umpipaikallisuudella kukkoileva Laitilan Sanomat. Laitilan Sanomat on paitsi paikkakunnan muisti, myös sen kasvot – tai kuten yksi kyselyn vastaajista kuvasi: ”kokonaisvaltainen tunnelmapala.”
Iida Kauppi
iida.kauppi@laitilansanomat.fi