Jukka Vehmas
Laitilan kirkosta on tehty yli 1 000 rahalöytöä, joista vanhimmat ovat 1300-luvulta.
Laitilan Pyhän Mikaelin kirkossa tehtiin perusteellinen kunnostustyö vuosina 1967 ja 1968, jolloin kirkko oli poissa käytöstä.
Koko lattia kaivettiin auki ja asennettiin lattialämmitys, saarnastuoli siirrettiin nykyiselle paikalleen, alttarirakenteet ja penkit uusittiin, holvimaalauksiakin puhdistettiin.
Työtä valvoi muinaistieteellinen toimikunta, Museoviraston edeltäjä.
Leveiden lattialankkujen alta tehtiin arkeologisia löytöjä.
Rahoja löytynyt yli 1 000 kappaletta
Rahalöytöjen runsaus on herättänyt tutkijoissa mielenkiintoa: luetteloituja kolikoita on Laitilasta peräti 1 119 kappaletta, kolmanneksi suurin määrä maamme kirkoista, edellä vain Turun tuomiokirkko ja Nousiaisten kirkko. Tällaisissa asioissa löytöjen tutkimus tahtoo edetä hitaasti, ja tulokset jäävät useinkin kansalaisten ulottumattomiin, tieteellisten julkaisujen kansien väliin.
Rahalöytöjä on tehty kunnostustöissä niin ikään Mynämäen ja Vehmaan kirkoista. Kalannin kirkosta löydöt puuttuvat, koska siellä ei ole tehty arkeologista tutkimusta. Vanhoja rahoja voi löytyä myös Untamalan ja Soukaisten Perttelin kirkosta, mutta maaperän kaivaminen ilman arkeologin tutkivaa silmää ei ole sallittua. Kodjalan kirkonpaikan tutkimuksissa ei ole toistaiseksi tehty rahalöytöjä.
Kolikoita eri vuosisadoilta
Kansallismuseon Rahakammion intendentti Frida Ehrnsten on käsitellyt suomalaisten kirkkojen rahalöytöjä useissa julkaisuissaan 2010-luvulla, perusteellisimmin keskiajan rahataloutta käsittelevässä väitöskirjassa Pengar för gemene man? Det medeltida myntbruket i Finland (2019).
Syrjäinen Suomi oli Euroopan viimeisiä alueita, jossa valtion kontrolloima rahajärjestelmä tuli osaksi arkipäivää, vähin erin 1500-luvulle tultaessa.
Ruotsalaisten kolikoiden lisäksi liikkeellä oli Virossa, Tanskassa, Saksassa ja Venäjällä lyötyä rahaa, josta syystä järjestelmä oli sekava. Kirkkolöydöissä kuvastuu tavallisen kansan suhde rahaan. Luontaistalous oli rahatalouden rinnalla 1800-luvulle asti.
Ehrnstenin mukaan keskiajalle ajoittuvia rahoja Laitilan kirkosta on 34 kappaletta, joista 13 on lyöty 1300-luvulla, vanhin Ruotsin kuningas Maunu Eerikinpojan ajalta (penninki, ajoitus noin 1320–1330).
Vuosisadoista ylitse muiden on 1700-luku yli 700 kolikollaan, ja toiseksi eniten on 1600-luvulta, noin kaksi ja puoli sataa löytöä.
Löytörahojen määrä vähenee Suomen kirkoissa 1800-luvulla, koska silloin kirkoissa tehtiin paljon muutoksia ja sisälle hautaaminen loppui; Laitilassa muutostyöt ajoittuivat 1860-luvulle. Pudonneet rahat eivät enää hukkuneet yhtä helposti kuin ennen.
Mistä rahat kertovat?
Raha oli maksuväline, mutta sen lisäksi sillä oli poliittista ja symbolista merkitystä. Vaikkei kolikon kirjaimia ja numeroita ymmärretty, piirrokset välittivät viestiä esivallan auktoriteetista.
Keskiajan katolisessa kirkossa annettiin alttareille rahauhreja, pääalttarin lisäksi sivualttareille, joita Laitilan kirkossa on ollut neljä. Ruotsissa 1990-luvulla tehty tutkimus puhuu uhrihävikistä: uhrattaessa rahoja on pudonnut maalattialle. Laitilan vanhimpien rahojen hieman summittaiset löytöpaikat saattavat tukea tulkintaa; osa voi olla hauta-antimia. 1960-luvulla löytöjen dokumentointi ei ollut niin tarkkaa kuin tänä päivänä.
Reformaatio vähensi kirkkoihin kadonneiden rahojen määrää 1500-luvulla, mutta rahojen uhraaminen ei silti kokonaan menettänyt merkitystään – lähteisiin uhrataan tänäkin päivänä. Kolehtia alettiin kerätä yleisemmin vasta 1600-luvulta lähtien.
Laitilan keskiaikaiset rahat ovat ruotsalaisia, muutamaa saksalaista lukuun ottamatta; kaksi rahoista on Turussa 1400-luvulla lyötyjä.
Koska rahojen kiertoaika on ollut muutamia vuosikymmeniä, vanhimmat löydöt kertovat välillisesti myös kivikirkkoa edeltäneestä puukirkosta. Uhrattaviksi kelpasivat pikkurahatkin, penningit ja äyrit, koska teko oli tärkeämpi kuin uhrin arvo.
Oman mielenkiintonsa herättävät Laitilan kirkon pohjamaasta löytyneet ristiretkiaikaiset (1050–1150) soljet – onko ensimmäinen kirkko rakennettu rautakauden kalmistoon?
