Pirjo Koski
Olemme haaveilleet tutulla porukalla jo pitkään, että saisimme yhdessä bongata revontulet. Heti vuoden ensimmäisen päivän iltana Laitilan taivasta hallitsivat revontulet, eivätkä ihan mitkä tahansa taivaanpalot, vaan näimme värikkäät ja aktiiviset reposet erikoisine muotoineen eli näytelmän, jota ihailtiin jopa Arizonassa asti.
Bongausalueeksi valikoitui Siperia, joka oli paras mahdollinen paikka vangita kuviin reposet jo pelkästään syrjäisyyden, hiljaisuuden (tästä toki voidaan olla jälkikäteen montaa mieltä) ja valosaasteen vähäisyyden vuoksi. Meitä bongareita oli koolla kuusi kappaletta ja puheenpulina oli illalla valtaisa. Revontulien värit hahmottuivat pimeältä taivaalta silmälle hienosti puhumattakaan siitä, miten upeasti ne tallentuivat kuviin.
Illan aikana olisi pitänyt omistaa 16 kättä ja kolme kameraa per havaitsija, siis vähintään eikä ylimääräinen jalkaparikaan olisi ollut pahitteeksi. Joka puolella taivaankantta hulmusi värikkäitä säteitä, pilareita ja vöitä.
Tämänkertaiset reposet olivat vaikeat kuvata, koska niiden kirkkaudessa esiintyi suuria vaihteluita nopealla tempolla. Asetus, mikä toimi äsken kamerassa ei toiminut enää hetken päästä. Näytelmä haastoi totisesti kuvaajan antamaan parastaan ja tekemään villejä syöksyjä kameran kanssa ympäriinsä.
Revontulinäytelmää seuratessa ihmiset olivat yhtä leveää hymyä, naurua ja lapsenomaista ihmettelyä yhdessä – tätä arkimaailmassa tarvitaan. Sisäisen lapsen pitää pysyä aktiivisena, koska silloin ihminen voi kaikin puolin hyvin.
Etenkin ryhmässä koetuilla revontulireissuilla lapsen saa vapauttaa huoletta leikkimään taivasalle muiden samanhenkisten kanssa vailla pelkoa kiusaamisesta tai eripurasta. Nykypäivän uusi musta eli suuren suosion saanut ryppyotsailu on vahingollista terveydelle. Teimmekin uudenvuodenlupauksen, jossa jätämme itse kukin turhan rypistelyn pois päiväjärjestyksestä. Illan parasta antia oli saada touhuta, havainnoida ja harrastaa yhdessä.
Kirjoittaja on laitilalainen ilmiökuvaaja.