Revontulikytistely etkot Varhokylässä ja jatkot Laitilassa, tämä taktiikka on osoittautunut pilvisellä säällä ihan toimivaksi suunnitelmaksi. Aloitin illan revontulikytistelyn tuttuun tapaan Varhokylän suunnalta, Laitilan taivaan olleessa melko tukkeessa.
Kun koko illan hyvin äkkiväärästi käyttäytynyt bz, joka on eräs tärkeimmistä aurinkotuulen lukemista kiipesi jälleen plussalle, revontulet hävisivät kuin turistin ilmavaivat Saharaan eli muutamassa sekunnissa taivas oli typösen tyhjä. Tässä kohtaa tulivat myös pilvet, joten edessä oli siirtyminen Laitilaan.
Ajomatkalla Laitilaan avaruussää piristyi ja koko illan edes takaisin plussalta miinukselle sätännyt bz-arvo laski kuin lehmän häntä kunnolla miinukselle. Tämä ehkä mahdollisti syntyneen uuden pienimuotoisen revontulinäytelmän, jossa pääosaa näyttelivät sykkivät revontulet pinkeillä alareunoilla. Revontulivyö innostui jopa hetkeksi aikaa säteiseksi.
Aivan näytelmän lopussa näkyi taivaalla vinhaa sykkimistä. Niitä kutsutaan harrastajien kesken ”taivaallisiksi stroboiksi”. Valtavat, aaltomaisesti taivaalla etenevät hulmahdukset alkoivat mitättömän pieneksi käyneestä epäsäännöllisestä sykkivästä revontulimuhjusta kiiveten helposti pään yläpuolelle.
Revontulet olivat hirveän vaikeat kuvata Pyhärannan pahentuneen valosaasteen loimottaessa horisontin yläpuolella. Myös Kuu killitteli idän suunnalla ilakoiden kuvaajalle tyyliin: ”Ähäkutti! Tämä laji ei ole aina helppoa!” Samalla kuu hävitti ikiaikaisella loisteellaan lisää reposia.
Oli ihan hirveän kylmä. Merelta pukkasi kosteutta, ja hyytävää pohjoistuulta oli reilusti. Tuulen kanssa ilma tuntui kuin -17 asteelta.
Strobo-revontulien aikana piti pistää tanssiksi, että kuvaaja ei täysin kohmettuisi pellolle. Tanssin pyörteisiin heittäytyminen oli helppoa, koska lähitalossa laulettiin pihalla karaokea. Vielä on kesää jäljellä -biisin tahdissa tuli hypittyä muutama tovi ja haaveiltua tulevasta kesästä.
Komea miesääni kauniilla ja hyvin raikuvalla baritonilla leikkasi aavaa Kuun valaisemalla peltoaukealla haikaillen kerta toisensa jälkeen kesän perään, kylläkin hieman epävarman häilyvällä ja ehkä lievän humalaisella nuotilla, toistuvien nikotuksien säestämänä.
Kirjoittaja on laitilainen ilmiökuvaaja.