Hyvät tavat kunniaan

0

Nykypäivän kulttuuriin valitettavasti kuuluu, että on hyväksyttyä huudella etenkin somessa henkilöön kohdistuvia asioita. Populaarikulttuurin puolella on suorastaan toivottua, että vaikkapa kahdella rap-artistilla on niin sanotusti biiffiä keskenään. Tästä saadaan sopivasti kirjotittelun aihetta.

Tämän kulttuurin ei soisi ulottuvan paikallislehden mielipidekirjoituksiin. Jos alue- tai kuntavaaliehdokas alkaa nimittelemään toista ehdokasta mielipidekirjoituksessaan niin sopii kysyä, onko hyvät tavat unohtuneet. Huonon yksilön käytöksen lisäksi tämä voi kannustaa muita henkilöitä kirjoittelemaan, mitä sylki suuhun tuo. Yksilön huonon käytöksen lisäksi peräänkuulutan toimituksen vastuuta lehden sisällöstä ja siitä, mitä lehti edustaa.

mainos

Muistaa sopii myös, että ehdokkaat voivat ostaa mainostilaa lehdestä. Onko niin, että mieluummin kirjoitellaan omalla nimellä mielipidekirjoituksia, koska tämähän on ilmasta mainosta. Samalla logiikalla paikallinen elintarvikeliike voisi ilmoittaa yleisönosastolla tiistaisin kuluvan viikon tarjoukset. Miltä kuulostaisi ilmoitus: ”Tällä viikolla tarjouksessa perunat, silakat ja kuohukerma. PS. Naapurikauppa myy homehtunutta leipää”.

Hannes Lahti