Kuntalain mukaan yksi kunnan perustehtävistä on edistää asukkaidensa hyvinvointia. Hyvinvointi nähdään usein perinteisesti terveydenhuollon palveluiden näkökulmasta, jotka siirtyivät runsas vuosi sitten hyvinvointialueelle. Kunnan tehtäviin kuuluva hyvinvointi on kuitenkin laaja-alaisempaa ja ennen kaikkea ennaltaehkäisyyn painottuvaa sekä hyvä arjen turvaamista.
Tulevat vaalit ovat monella tapaa hyvinvoinnin vaalit. Tulevat aluevaltuutetut tekevät ratkaisut tulevien terveyspalveluiden laadusta ja sijaintipaikasta, mutta myös kuntavaaleissa valittavien valtuutettujen vastuulla on edistää kuntalaisten hyvinvointia ja sen palveluja.
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen säästökuuri tullee jatkumaan vielä useita vuosia ja palveluverkko on jatkuvan tarkastelun alla. Peruspalveluihin panostaminen on tehokkainta terveydenhuoltoa. Laitilasta tulee jatkossakin löytyä niin terveyskeskuspalvelut, mutta myös esimerkiksi hammashoitoa ja neuvolavastaanottoa. Koko maakunnan tasolla tarkasteltuna on oleellista huomata, että vaikutukset ovat täysin eri mittakaavassa, jos vaikkapa Turussa palvelupisteitä tiivistetään suhteessa siihen, että kunnan ainoa palvelupiste suljetaan tai supistetaan palvelutarjoamaa.
Lähtökohtana on, että kuntalaisten hyvinvointia ja terveyttä edistetään tarjoamalla mahdollisuuksia aktiiviseen ja hyvinvoivaan elämään turvallisessa ja viihtyisässä elinympäristössä. Tehtäväkenttä on laaja, ja hyvinvointia ja terveyttä edistetään lähes kaikessa kunnan toiminnassa. Lisäksi toimiva ja aktiivinen yhteistyö hyvinvointialueen kanssa on yksi keskeisimmistä osa-alueista hyvinvointityössä.
Näen kaupungin hyvinvoinnin tehtävän myös kokoavana ja koordinoivana roolina. Laitilassa toimii useita yhdistyksiä ja muita toimijoita, jotka omalta osaltaan edistävät hyvinvointia kaupungissa ja tekevät arvokasta työtä. Yhteistyö näiden toimijoiden kanssa, toimintojen kehittäminen ja koordinointi sekä viestintä toimijoiden välillä ja kuntalaisten suuntaan olisi mielestäni kaupungin rooliin sopivaa tehtäväkenttää.
Yhtenä osa-alueena koululaisten fyysistä toimintakykyä mitattiin Laitilassa syksyllä 2024 ja todettiin lukemien olevan valtakunnan tasoa heikompia. Samalla uutisoidaan esimerkiksi Tiktok-ilmiöistä, joissa näkyy nuorten pahoinvointi ja hädänhuudot. Laitilassa on useita toimijoita liikunnan ja muun hyvinvointia edistävän toiminnan tekijöinä sekä aktiivinen nuorisotoimi. Ehdoton tavoite olisi, että kaikille lapsille ja nuorille löytyy mielekäs harrastus vapaa-aikaan, joka pitäisi kännykän pois kädestä ja lisäisi kaverisuhteita.
Toimijoiden kokoaminen yhteen pohtimaan, miten tarjotaan mielekästä harrastustoimintaa ja yhdistysten ottaminen mukaan esimerkiksi koulun kerhotarjontaan sekä mahdollisimman edullisten ja matalan kynnyksen harrastusten tarjoaminen olisi tärkeää ennaltaehkäisevää työtä. Kaupungin tulisi olla tämä kokoava voima osana hyvinvoinnin edistämisen työtä.
Riikka Saarela
kunta- ja aluevaaliehdokas (kesk.)