Laitila mainostaa ylpeänä olevansa Hinku-kunta ja viestii ilmastotavoitteistaan ja samalla media painottaa kierrätyksen merkitystä. Käytännössä kaupunki kuitenkin rankaisee tunnollisesti kierrättäviä asukkaita jätehuoltomääräyksillään – ja ennen kaikkea heidän kukkaroaan.
Esimerkiksi kiinteistö, jossa kompostoidaan ja lajitellaan kaikki mahdollinen, on huomattavasti huonommassa asemassa kuin naapurikunnissa. Laitilan jätehuoltomääräysten mukaan sekajätteen pisin tyhjennysväli voi olla talvella kahdeksan viikkoa ja kesällä vain kuusi viikkoa. Tämä on merkittävästi tiukempi kuin lähikunnissa: Raumalla ja Eurassa tyhjennysväli voi olla 12 viikkoa, ja Uudessakaupungissa sekä Mynämäellä jopa 16 viikkoa.
Yhden-kahden hengen taloudessa, jossa jätteet kierrätetään huolellisesti, tämä tarkoittaa, että jätettä ehtii kertyä kuuden (tai talvella kahdeksan) viikon aikana vain muutama jätepussillinen. Samaan aikaan asiakkaan on pakko suostua siihen, että jäteauto käy säännöllisesti tyhjentämässä lähes tyhjää roskasäiliötä – ja asiakas maksaa tyhjennyksestä joka kerta täyden hinnan.
Laitilassa kierrätys on tehty helpoksi, sillä kierrätyspisteitä on runsaasti. Silti nykyinen hinnoittelumalli antaa syyn kysyä: miksi nähdä vaivaa kierrättämisen takia, jos kuitenkin joutuu maksamaan saman kuin naapuri, joka ei kierrätä? Taloudellisesti järkevämpää olisi laittaa kaikki sekajätteeseen, koska tyhjennyksen hinta on sama riippumatta jätteen määrästä.
Eikö olisi jo aika muuttaa jätehuoltomääräykset tukemaan aidosti kierrätystä ja ympäristötietoisten asukkaiden oikeudenmukaista kohtelua?
Ahkera (entinen?) kierrättäjä