Opetuksen rahoja ei kuulu käyttää asvalttiin – Kokoomuksen vaalitilaisuudessa puheet kääntyivät nopeasti koulutukseen ja kouluihin

0
Kokoomuksen kunta- ja aluevaalitilaisuudessa vierailivat kansanedustajat Milla Lahdenperä (vas.) ja Pauli Aalto-Setälä. Lisäksi paikalla oli iso joukko kokoomuksen kunta- ja

– Mikä teistä on kunnan tärkein lakisääteinen tehtävä, kysyi OAJ:n Laitilan osaston puheenjohtaja Anne Suomi .

Laitilan kaupungintalon kahviossa oli läsnä kokoomuksen kunta- ja aluevaaliehdokkaita sekä kaksi kansanedustajaa, Milla Lahdenperä ja Pauli Aalto-Setälä .

– Soten lähdettyä pois tärkein on sivistyspuoli ja perusopetuksen järjestäminen, vastasi kunta- ja aluevaaliehdokkaana oleva Virve Aho .

Suomi muistutti, että perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen järjestämiseen menee 60 prosenttia kunnan vuosittaisesta budjetista. Suomi huomautti, että valtion lupaamat tuet oppimisen tukeen eivät ole korvamerkittyjä vaan kunta päättää niiden käytöstä itse eli periaatteessa ne voisi käyttää vaikka asvaltointiin.

– Korostan kuitenkin, että ne on annettu oppimisen tuen uudistamiseen, ja silloin kuntapoliitikkojen tulee pitää kiinni siitä, että raha käytetään opetukseen ja kasvatukseen, Suomi painotti.

Suomi toivoi myös, että tulevat päättäjät pitävät huolta, että tarpeelliset oppilashuollon palvelut saadaan Laitilaan Varhalta.

– Ne ovat tärkeitä palveluita, mutta ne täytyy vaatia Varhasta. Me emme voi käyttää opetukseen tarkoitettuja rahoja koulupsykologin palkkaamiseen, Suomi huomautti.

Huoneesta ei kuulunut vastaväitteitä. Erityisluokanopettajana työskennellyt kuntavaaliehdokas ja istuva valtuutettu Jussi Perkkola toi jo hieman aiemmin esiin huolensa siitä, että opettajien aika kuluu enenevässä määrin erilaisten lappujen täyttämiseen eikä opettamiseen jää riittävästi aikaa.

Kansanedustaja Lahdenperä kertoi, että tämän byrokratian odotetaan kevenevän kun uusi oppimisen tuen malli otetaan käyttöön.

– On totta, että opettajien työaikaa on murskattu opettamisen kannalta jo pidemmän aikaa, Lahdenperä myönsi.

Valtuutettu ja kuntavaaliehdokas Heikki Peltola kysyi, miten paljon eduskunnassa on käyty keskusteluja kiusaamisesta ja puhelinten käytöstä kouluissa.

Puhelimien käyttöä kouluissa rajoittava lainsäädäntö vaikuttaa suoraan kaikkiin kouluihin. Lahdenperä avasi sitä, missä vaiheessa lain säätäminen on. Hänen mukaansa kuulemiskierros on valmis ja laki on tulossa seuraavaksi eduskunnan käsittelyyn.

Jos kaikki menee kuten on suunniteltu, laki on astumassa voimaan jo elokuussa. Hänen mukaansa monissa kouluissa rajoitetaan jo nyt puhelimien käyttöä koulussa, mutta jatkossa koulun järjestyssäännöillä olisi myös laki takanaan. Tämä auttaisi niissä tilanteissa, joissa oppilas itse tai hänen huoltajansa pitää tiukasti kiinni omista oikeuksistaan.

– Meillähän ei ole aivoterveyden osalta tutkimustietoa siitä, miten paljon tästä (puhelimien jatkuvasta käytöstä) on ollut haittaa lapsille ja nuorille, mutta sen kautta voidaan kyllä perustella, ettei puhelimen kokopäivätoiminen katselu ole kannattavaa etenkään kouluissa, koska siellä pitäisi opiskella, Lahdenperä huomautti.

Puhelimien käytön rajoittamisen ennakoidaan vaikuttavan myös kiusaamiseen, sillä iso osa kiusaamisesta tapahtuu jo nyt sosiaalisen median välityksellä. Usein kiusaamistilanteita voidaan myös kuvata ja videoita jakaa eteenpäin.

Kun oli Aalto-Setälän vuoro esittäytyä, puolustusvaliokunnassa istuva kansanedustaja puhui Suomen puolustuksesta. Aalto-Setälä ei näe Yhdysvaltojen ja Suomen suhteissa merkittäviä muutoksia.

– Ja onneksi me ollaan Naton jäseniä ja onneksi meillä on kahdenväliset sopimukset. Meillä on myös yksi Euroopan suurimmista reserveistä eli tarvittaessa 900 000 sotilasta. Me olemme monella mittarilla valmistautuneet Venäjän varalta, silloinkin kun se ei ole ollut kovin muodikasta, Aalto-Setälä sanoi ja vakuutti, ettei Suomella ole mitään hätää.

Se, mikä viime aikoina on muuttunut on, Yhdysvaltojen päätöksentekoon hiipinyt epävarmuus.

– Tämä on johtanut siihen, että Eurooppa on lähtenyt itse varustautumaan, ja onneksi on.

Aalto-Setälä näkee muuttuneessa maailmantilanteessa Suomelle myös kasvun mahdollisuuksia.

– Maailman ongelmat ovat Suomelle mahdollisuus. Se, mihin yritysten niin Laitilassa kuin muuallakin, pitäisi keskittyä on puhtaan siirtymän investoinnit. Ne kasvavat varmuudella, Aalto-Setälä painottaa.

Toinen on kasvava ala on puolustusteollisuus.

– Kukaan ei toivo sotaa. On kuitenkin hyvä muistaa, että omavaraisuus tällä alalla on pidäke olla hyökkäämättä tänne. Me pärjäämme kävi miten kävi, Aalto-Setälä sanoi.