Veteraanikiven siirto historialliselle paikalle

0
Veteraanikivi sijaitsee jo puretun seurakuntatalon tontilla. Seurakunta myi alueen kaupungille, ja hyvinvointialue aikoo rakentaa tontille ikäihmisten asumisyksikön.

Laitilan Sanomat on ansiokkaasti uutisoinutkin Veteraanikiven siirrosta pariinkin kertaan. Vähän kuitenkin vielä lisäystä aiheeseen.

Veteraanikivi tosiaan paljastettiin 18. elokuuta 1991. Muistomerkin luonnonkivi on laitilalaisen Erkki Raitamäen omasta metsästään hakema kivi. Hän oli itse sotaveteraani ja astui palvelukseen Jatkosodassa tammikuussa 1942 ja palveli Kenttätykistörykmentti 15:ssä. Veteraanikiven pystyttäminen oli silloin Laitilan Sotaveteraaniyhdistyksen oma hanke.

mainos

Nyt kun Veteraanikiven siirto tuli ajankohtaiseksi niin Laitilan Patria-kilta teki kaupungille esityksen kiven siirtämisestä Urheilutalon läheisyyteen. Paikka löytyikin nopeasti nykyisen (alkuperäisen) pääsisäänkäynnin vastapäätä olevasta hiekkarinteestä, kevyenliikenteen väylän takaa.

Killalla oli kolme historiaan pohjautuvaa perustelua siihen, miksi juuri tähän. Ensinnäkin talo on aikanaan rakennettu suojeluskunnantaloksi, joka vihittiin käyttöön toukokuussa 1939. Toiseksi talon viereiseltä kentältä lähti 95 Laitilan miestä talvisotaan 9. lokakuuta 1939. Kolmanneksi samaiselta kentältä lähtivät 870 Laitilan ja Kodisjoen miestä jatkosotaan juhannusaattona 1941. Nämä miehet kuuluivat Jalkaväkirykmentti 56:n II pataljoonaan.

Tulevalla paikallaan Veteraanikivi sijoittuu sille kuuluvaan historialliseen ympäristöön ja on tavallaan päätepiste sille matkalle, johon viereiseltä kentältä lähdettiin.

mainos

Laitilan kaupunki on osoittanut veteraanisukupolvien työn arvostusta tämänkin asian kohdalla. Samoin paikallislehti, joka on monin tavoin kirjoittanut veteraaniperinteen tapahtumista. Laitilassa tehdään hyvää yhteistyötä veteraaniperinteen ylläpitämiseksi.

”Himmetä ei muistot koskaan saa”

Jussi Perkkola

mainos

Laitilan Patria-kilta