Eriika Yliniemi
Näin taannoin jotain äärimmäisen ihanaa ja kaunista. Jotain niin hienoa että sydämeni sykähti ja hymy levisi kasvoilleni. Näin kanssaihmisen, jolla oli parittomat sukat, julkisessa tilassa!
Samantien olisin halunnut juosta tuon ihmisen luokse ja sanoa “ihanaa että sinäkin olet epätäydellinen”. En tehnyt niin. Se olisi ollut varmasti hiukan kiusallista, joten valitsin sen sijaan kirjoittaa asiasta kolumnin.
Olen monesti etsinyt tuskissani edes yhtä kokonaista sukkaparia, vaikka pitäisi olla jo matkalla. Sitten olen tyytynyt sukkiin, jotka ovat tarpeeksi lähellä toisiaan.
Joskus sukat ovat selkeästi aivan eri maata keskenään. Silloin toivon, että minun ajatellaan tehneen tietoisen tyylivalinnan. Noina hetkinä vertaan itseäni näennäisesti paremmin pärjääviin, parillisissa sukissaan esiintyviin ihmisiin ja mietin, kuinka oma elämänhallinta on ilmeisesti taaperon tasolla. Häpeäisit, aikuinen ihminen!
Sosiaalinen media kuulemma on ihmisten suorituspaineiden lähde. Pääsemme näkemään ympäri maailmaa, millaisia samanlaista elämänvaihetta elävät ihmiset ovat – ja ennen kaikkea kuinka paljon paremmin he suoriutuvat kuin me.
Sosiaalinen media luo ulkonäköpaineet, täydellisen vanhemman paineet, kotiin ja pihaan liittyvät paineet – se on syypää kaikkeen kurjuutemme! Jos vain emme näkisi laitteiden välityksellä toisten erinomaisia suorituksia, paineemme katoaisivat!
Sosiaalinen vertailu on kuitenkin ihmisen kaltaiselle sosiaaliselle eläimelle välttämättömyys. Ulkopuolisuus ja yksinäisyys ovat tutkitusti fyysiseen kipuun vertautuvia tunteita, ja sosiaalisen vertailun kautta opimme yhteiset pelisäännöt, tavat toimia ja sopeudumme osaksi ryhmää.
Täydellisyydenkin vaade on ollut olemassa ennen sosiaalista mediaa. Mutta kuten nopeatempoinen, alati tehostuva yhteiskuntamme, myös kuvamme täydellisyydestä kerää lisää kierroksia ja rima nousee korkeammalle.
Some mahdollistaa sen, että kasvokkain tapahtuvan vertailun sijaan voimme yksin kotisohvalla istuessa verrata omaa sohvaamme julkkiksen sohvaan ja todeta, että nuhruinenhan se oma on.
Seuraavassa hetkessä some tarjoaa mainoksen hienommasta sohvasta – houkutus ostaa statusta ja yhteenkuuluvuutta, täydellisyyttä, on syntynyt. Some antaa mahdollisuuden piilottaa virheitä ja leikata elämän epätäydellisyys pois, jolloin vertaamme itseämme aina toisten ihmisten parhaisiin paloihin.
Kunnes näemme ihmisen, jolla on parittomat sukat tai tahra paidassa – merkkejä siitä, että elämässä sattuu ja tapahtuu. Emme tiedä tarinaa epätäydellisyyden taustalla, mutta voimme kurottaa mielessämme empatialla tuota ihmistä kohti ja samalla antaa myös itsellemme enemmän tilaa ja armoa olla epätäydellisiä.
Maailma muuttuu lempeämmäksi yksi pariton sukka kerrallaan.
Kirjoittaja on kävelevä kaaos, joka kammoaa valkoisia paitoja.