Hyvinvointi lisääntynyt Laitilassa – Hyvinvointikertomus: Kasvussa ovat olleet myös elinvoima ja asukasluku

0
Arkistokuva

Hyvinvointi on lisääntynyt Laitilassa kuluvalla valtuustokaudella. Tämä käy ilmi Laitilan kaupungin laajasta hyvinvointikertomuksesta. Hyvinvointi lisääntyi, vaikka lähtökohdat hyvinvoinnin kasvulle eivät globaalisti ole olleet kovin otolliset.

Vuonna 2020 levinnyt koronapandemia johti Suomen sulkemiseen ja rajoitti monia hyvinvoinnin kannalta keskeisiä toimintoja kuten harrastustoimintaa ja kulttuuritapahtumien järjestämistä. Sitä seurasi helmikuussa 2022 alkanut Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa. Sodan vaikutukset näkyivät välittömästi myös Laitilassa, johon pakeni paljon ukrainalaisia.

mainos

Sodalla oli välillistä vaikutusta myös suomalaisten hyvinvointiin.

– Vaikka Suomeen ei kohdistunut suoraa sotilaallista uhkaa, saattoivat tapahtumat ja niiden uutisointi ahdistaa ja pelottaa, hyvinvointikertomuksessa todetaan.

Kuntien tekemää hyvinvointityötä arvioidaan hyte-kertoimen avulla. Hyte-kerroin vaikuttaa myös kunnan saamiin valtionosuuksiin. Laitila on onnistunut kahdessa vuodessa nostamaan hyte-kerrointaan siten, että kun vuonna 2022 saatiin hyte-kertoimella noin 12 euroa per asukas, vuonna 2024 summa on noussut jo hieman alle 20 euroon asukasta kohden. Laitila on samalla kirinyt lähemmäksi koko maan keskiarvoa.

mainos

Yksi hyvinvointityön painopisteistä valtuustokaudella on ollut osallisuuden lisääminen. Hyvinvointikertomuksessa esitellään kaupungissa tehtyjä toimia osallisuuden lisäämiseksi. Raportissa on mainittu muun muassa kaupungin järjestämät tuolijumpat, yritysten ja yhdistysten kanssa tehtävä yhteistyö sekä osallistava budjetointi.

Kuluvan valtuustokauden aikana osallistava budjetointi on toteutettu kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla kohderyhmänä olivat ikäihmiset. Tuolloin budjetin avulla toteutettiin muun muassa ulkokuntosali, erilaisia tapahtumia sekä rakennettiin laavu Vähätulejärven uimarannalle.

Vuonna 2023 kohderyhmänä olivat lapset. Äänestyksen voitti liikennepuisto. Hyvinvointikertomuksessa todetaan kuitenkin, ettei liikennepuistoa ole toistaiseksi saatu rakennettua. Vuonna 2024 osallistavaa budjetointia ei järjestetty, koska kaupungissa oli aloitettu talouden tasapainottamisohjelma.

mainos

Laitilan hyvinvointikertomuksessa todetaan, että kaupungissa työ on ollut oikeansuuntaista, koska hyte-kertoimet ovat nousseet. Kertomuksessa kerrotaan myös, että Laitilan elinvoima ja asukasluku ovat valtuustokauden aikana kasvaneet.

Yksinäisyyden torjuminen sekä lasten ja nuorten että ikäihmisten keskuudessa on tulevina vuosina tärkeää. Ylipaino ja liikkumattomuus ovat kaikkien ikäryhmien haasteina.

– Siksi kunnan tarjoamien liikunta- ja vapaa-aikapalveluiden, kouluruokailun terveellisyyden, elintapaohjauksen ja perheiden tukemisen merkitystä ei saa unohtaa, kertomuksessa todetaan.

mainos

Sen sijaan tulevien vuosien haasteiksi nimetään elivoimaisuuden säilyttäminen ja lisääminen sekä talouden tasapainottaminen. Myös esimerkiksi syntyvyyden lasku haastaa tulevaa päätöksentekoa.

Mikä on hyte-kerroin?

Kunnille otettiin vuonna 2023 käyttöön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valtionosuuden lisäosa eli hyte-kerroin.

Kyseessä on kannustin, joka tarkoittaa, että kuntien valtionosuus on osittain sidottu kuntien tekemään hyvinvointia ja terveyttä edistävään toimintaan.

Ajatuksena oli varmistaa, että hyvinvointia edistävä työ jatkuu kunnissa vielä sote-uudistuksen jälkeenkin.

Hyte-kerroin on 21 indikaattorin summa.

Indikaattorit on jaettu kahteen osaan. Prosessi-indikaattoreita ovat peruskoulut, liikunta, kulttuuri ja kuntajohto.

Tulosindikaattoreita taas ovat ylipaino, koettu terveys, koulupudokkaiden määrä, työkyvyttömyyseläkkeen saajien määrä, kaatumishoitojaksot sekä toimeentulotuki.