Inga Nuojua lykkää kottikärrynsä marjapuskien viereen. Rintamamiestalon ympärille levittäytyvä pihamaa on suuri ja vehreä puuhamaa, jossa päivän projektina on kuusiaidan leikkaus.
Eläinfysiologiaan erikoistuneena tutkijana ja biologian opettajana työuransa tehnyt Nuojua ei ota stressiä äidiltä peritystä Laitilan kotipaikasta ja sen puutarhatöistä. Oma koti, ja puutarha, sijaitsevat Pohjois-Pohjanmaalla Siikajoen Ruukin kylässä.
– Ja on meillä vielä mökkikin pihatöineen Ruukissa, Nuojua lisää.
Touhukkaan naisen suusta pulppuaa puhetta.
– Äiti oli mielettömän pikkutarkka. Minulla ei ruohonkorsien tarvitse olla tietyssä asennossa.
Laitilan puutarha saa rönsyillä, mutta tietyin rajoin. Nuojua kertoo käyttävänsä vanhoja puuvillalakanoita ei toivottujen kasvien tukahduttamiseen.
– Meillä on täällä aina joku murha menossa.
Inga Nuojua kertoo 15 vuotta sitten edesmenneen äitinsä vihanneen voikukkaa, joka nyt saa levitä vapaasti. Nuojua napsaisee saksilla voikukan lehdestä palasen ja pistää suuhunsa.
– Koko kasvi on käyttökelpoinen, sanomattoman terveellinen.
Lehdet voi halutessaan huuhdella vedellä. Kukista voi kuulemma tehdä simaa.
– Voikukan lehdet voivat olla tottumattoman suussa kitkeriä, mutta rucolasta pitävä tykkää näistä.
Leivän päälle Inga kertoo laittavansa levitteen, juustosiivun ja kolme voikukan lehteä. Rasva edistää ravintoaineiden imeytymistä.
Luonnonkasvien käyttö ravintona on yksi Inga Nuojuan intohimoista.
– Tätä ilosanomaa olen 30 vuotta levittänyt.
Nuojua kertoo, että villiyrttien ravintoainetiheys on suurempi kuin monien pitkälle jalostettujen salaattien. Hän käy hakemassa päivän tarpeet puutarhasta joka aamu, sillä villiyrtit ovat herkullisia tuoreina.
– Parhainta villiyrttien aikaa on toukokuun puolivälistä kesäkuun alkuun.
Yhdestä asiasta ei tule tinkiä: kasvupaikan tulee olla puhdas.
– Ötököistä ei ole väliä. Ei se haittaa, jos etana on käynyt vähän lehdestä haukkaamassa.
Villiyrttien käyttö ravintona ei ole uusi trendi vaan vanha viisaus.
– Olen syntynyt sodan jälkeen eli kuulun suuriin ikäluokkiin. Meidän lapsuudessa jo alle kouluikäiset erottivat herkullisemman niittysuohaheinän ahosuolaheinästä.
Nuojua muistaa muiden lasten kanssa syöneensä pitkän talven jälkeen metsästä ketunleipiä eli käenkaalia ja mustikan kukkia. Apilan kukinnoista nypittiin yksittäisiä kukkia, joista imaistiin makea mesi. Myöhemmin metsästä popsittiin ahomansikoita ja mustikoita.
– Tietämys, mitä luonnosta voi syödä, on todella vanhaa, sillä menneitten sukupolvien on ollut pakko tietää, mitä voi syödä.
Vaikka 1950-luvulla oli monesta asiasta pulaa, uskoo Inga Nuojua, että hänen lapsuudessaan syötiin nykyistä terveellisemmin.
– En pidä rasvaa niin pahana, mutta sokeri on perusvihollisemme.
Puutarhan varjoiseen kulmaan Inga on istuttanut karhunlaukkaa, joka kasvaa luonnonvaraisena Ahvenanmaalla ja eteläisimmässä Suomessa esimerkiksi pähkinälehtojen aluskasvina.
Lehdet voi sekoittaa kieloon, mutta karhunlaukka on helppo tunnistaa tuoksusta. Nuojua musertaa lehteä sormiensa välissä, ja valkosipulinen tuoksu voimistuu. Karhunlaukan toinen nimi onkin metsävalkosipuli.
Inga Nuojua tarjoaa maistiaiset. Mausta tulee ensin mieleen ruohosipuli, mutta aistimus syventyy valkosipuliseksi.
Karhunlaukan taimia puutarhaansa saadakseen Nuojua joutui ponnistelemaan, mutta nyt kasvusto on niin runsas, että Nuojua levittää taimia, ja villiyrttien ilosanomaa, eteenpäin.
Hänet tapaa esimerkiksi Turun yliopiston puutarhalla Ruissalon taimipäivässä 7. kesäkuuta.
– Olen siellä kylähulluna kertomassa kasveista.
Inga Nuojua vinkkaa kuusi villiyrttiä
Nokkonen
– Jos käyttää vain yhtä luonnonyrttiä, niin sitten kannattaa valita ravintoainerikas nokkonen.
– Nokkoseen kerääntyy nitraattia, joten kasvia ei kannata kerätä ylenpalttisen rehevältä maalta.
– Nokkosen ryöppääminen vähentää nitraattia ja tuhoaa poltinsolut, mutta samalla ravintoaineita liukenee veteen. Minä pilkon nokkoset suoraan esimerkiksi lettutaikinaan.
Voikukka
– Jos maksan toiminnassa on ongelmia, niin voikukan juuri on voimakkaasti maksaa puhdistava. Mutta se on kitkerä.
Maitohorsmasta käytetään nuoret versot.
Maitohorsma
– Käytetään nuoret versot, nuori varsikin on tosi maukas.
Isomaksaruoho
– Pidän tätä suoranaisena herkkuna. Se maistuu vähän herneeltä.
Siankärsämö
– Tässä on vähän kipakampi maku. – Laitan tätä usein kermaviilikastikkeeseen, jota syömme kalan kanssa.
– Tällä on ihana laitilalainen nimi, pyörtänpöllö. Pyörtämö on luonnontilainen piha-alue.
– Siankärsämöä voi suositella vaihdevuosioireisille ja eturauhasvaivoihin.
– Antioksidantteja ja fenolien yhdisteitä on uskomaton määrä.
Karhunlaukka
– Istutin äidille puutarhaan näitä taimia ja kehotin laittamaan joka päivä leivän päälle.
