Tanja Raisto-Elo
Mistä Laitila tunnetaan? Munista, murteesta, Kukko-oluista, juustoista, mansikoista, perunoista, sipuleista ja porkkanoista, mutta myös Munamarkkinoista, jotka ovat Laitilan kesään kuuluva kesäbrändi.
Reilut viisikymmentä vuotta Laitilan kesän ovat käynnistäneet Munamarkkinat viikkoa ennen juhannusta. Keskustan pääkadut täyttyvät torimyyjistä ja markkinaväestä, läheltä ja kauempaa.
Torin esiintymislavalla tarjotaan kaikenikäiselle markkinaväelle viihdyttäviä esiintyjiä ilmaiseksi. Markkinaväelle ominaista on hyvä ja iloinen mieli, kesä on valmis nautittavaksi.
Munamarkkinoita on luonnehdittu Laitilan suurimmaksi vuotuiseksi tapahtumaksi. Tämä vaatii markkinoiden eteen töitä ympäri vuoden töitä, jotta ne ovat nimensä veroiset. Munamarkkinat ry:n aktiiviset puuhaihmiset, yritykset ja Laitilan kaupunki yhteistyössä varmistavat Munamarkkinoiden olemassaolon ja jatkumisen tulevaisuudessakin. Uusien markkinoiden järjestäminen aloitetaan heti, kun edelliset on pidetty.
Munamarkkinoilla tavataan ystäviä, naapureita ja sukulaisia läheltä ja kaukaa. Pääkadulla tapahtuvan markkinatorin lisäksi järjestetään ympäri Laitilaa runsaasti oheistapahtumia. Näistä mainittakoon perjantaina Leinmäen kesätorien avajaiset, perjantaina ja lauantaina Romutori Wirvoitusjuomatehtaalla, lauantaina Superpesistä Laserkeskus-Areenalla ja kulttuurikohteista muun muassa Poukan talo, Kauppilan umpipiha ja Pyhän Mikaelin kirkko ovat yleisölle avoinna. Lisäksi paikalliset yritykset tarjoavat omia palveluitaan torikauppiaiden kanssa hyvässä yhteishengessä.
Munamarkkinoiden yhteydessä on vuodesta 1989 alkaen valittu yleisöäänestyksellä Vuoden Kukko. Ensimmäinen Vuoden Kukko oli palomies Atso Koskinen, ja viime vuonna Vuoden Kukoksi valittiin ammattivapaaottelija Ville Mankinen. Tänä vuonna tittelistä kisaavat Kristian Mikola, Iida Lastama, Eemeli Turpeinen, Pirjo Koski, Fatih Polat ja Mari Mattila.
Vuoden 2025 Kukko julkistetaan lauantaina torilla aiemmasta poiketen heti avajaisten jälkeen. Perinteisesti Vuoden Kukoksi valitaan henkilö, joka on tehnyt Laitilaa myönteisesti tunnetuksi tai edistänyt laitilalaisuutta hyvillä teoilla.
Markkinoilla järjestetään Laitilan suurimmat musiikkifestivaalit. Maksullista viihdettä takaavat vuodesta toiseen Laitila Festival teltalla esiintyvät artistit, joista mainittakoon perjantaina esiintyvät laitilalaiset Amadeus ja Kehä, ja lauantaina pitkään suosiossa olleet Eini ja Kake Randelin.
Lämpimästi tervetuloa Munamarkkinoille viihtymään ja nauttimaan markkinoiden antimista sekä tunnelmasta!
Kirjoittaja on kaupunginhallituksen puheenjohtaja (kesk.).