Leinmäen kesätorit alkavat – Avajaisissa musiikkia, puhetta ja taimien vaihtoa

0
Leinmäen kesätori vetävät perjantai-iltaisin väkeä. Arkistokuva

Leinmäen kyläyhdistyksen kesätoritoiminta käynnistyy tällä viikolla. Avajaisia vietetään kylätalon pihamaalla perjantaina 13. kesäkuuta kello 18–20. Avaussanat lausuu Leinmäeltä kotoisin oleva kunnallisneuvos Seppo Lehtola. Monipuolinen musiikkimies Mikko Litmanen toimii tori-isäntänä ja viihdyttää vieraita kesäisillä lauluillaan.

Ohjelmassa on taimien vaihtoa periaatteella ”tuo tullessas, vie mennessäs”. Puutarhuri Maria Saarinen on paikalla vastaamassa kysymyksiin ja neuvomassa taimien hoitoon liittyvissä asioissa. Kylätalon sisätiloissa avautuu Raija Leino-Pietilän luontokuvanäyttely Hetkestä kiinni. Kuvaaja on paikalla avajaisten ajan. Kyläyhdistyksen perinteisen puffetin lisäksi myynnissä on muun muassa leivonnaisia, kalaa ja vihanneksia.

Kesätorit jatkuvat viikottain perjantai-iltaisin 8. elokuuta asti, jolloin vietetään leinmäkiläisen perinnemestarin Markus Siltamäen syntymän 100-vuotisjuhlaa.

Juhannusviikolla toripäivä on poikkeuksellisesti torstai. Kesätorien vaihtuvina teemoina ovat tänä vuonna muun muassa veneenrakennus, vanhat ajoneuvot, kädentaidot, lasten tori sekä riistanhoito ja lähiruoka. Myös trubaduurien esittämää musiikkia on luvassa.