Marja-Liisa Mutka
Voi olla niin surullisesti, että onnen huomaa vasta silloin, kun ei ole enää onnellinen.
Useimmat meistä ovat onnellisia ja tyytyväisiä pienistä asioista. Joku nauttii kauniista esineistä kotona, toinen kerällä nukkuvan kissan katselemisesta, kolmas tuntee tyydytystä hyvin sujuneesta lenkistä. Voihan sitä lotota säännöllisesti, mutta ei niiden rikkauksien varaan kukaan voi laskea onneaan.
Mitä tekisit, jos voittaisit miljoonia? Lottovoittajat ovat remontoineet tai hankkineet uuden asunnon. On maksettu velkoja pois ja matkusteltu. Joku on ostanut loistoauton. Joku voittaja antoi ohjeen: Pane ovi säppiin, äläkä kerro kenellekään! Kun säästää tai muuten ponnistelee jotain saadakseen, tavoitteen saavuttaminen tuntuu hyvältä. Onko se onnea? Raha, joka tulee yllättäen ja kutakuinkin ilman vaivannäköä, ei tunnukaan täyttymykseltä. Ehkä aluksi, mutta entä sen jälkeen?
Onnea on nähdä kaunis maisema, kun katsoo ulos ikkunasta. Toiselle se on kaupungin äänet ja ihmisvilinä, harratukset, ravintolat ja kulttuuritapahtumat. Aika ajoin keskustellaan siitä, pitääkö koko Suomi pitää asuttuna. Olisi taloudellisesti tehokkaampaa, jos väestö asuisi tiiviisti joissain osissa maatamme. Ehkä se olisi rahallisesti taloudellista, mutta ei henkisesti. Jos nyt näin voi sanoa. Voiko henkistä hyvinvointia kuvailla taloudelliseksi? Kyllä voi! Se, joka kaipaa rauhaa, hiljaisuutta ja vihreytä ollakseen onnellinen, ei voi olla tuottava, jos hänet velvoitetaan asumaan muunlaisessa ympäristössä.
Haja-asutualueilla ja maaseudulla asuvat tyytyvät vähempään. Kunhan on sähköt ja tie. Vesi tulee omasta kaivosta. Jätevedet menevät säiliöön. Ruokaa voi kasvattaa omalla pihalla. Jos tulee sähkökatko, ei ainakaan tule kylmä, kun voi panna tulet uuniin. Ruuanvalmistuskin sujuu ilman sähköä, jos on pakko.
Onnea on olla tyytyväinen elämään omassa kehossaan, kuulua joukkoon ja tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on. Miehet, naiset ja muun sukupuoliset seksuaalisesta suuntauksesta riippumatta – jokaisella on oikeus onneen, rakkauteen ja perheeseen. Tai ainakin pitäisi olla. Perhe ja läheiset ihmiset mainitaan usein ensimmäiseksi, kun ihmisiltä kysytään, mikä tekee heidät onnellisiksi. Jotkut meistä haluavat kieltää nämä oikeudet toisilta kanssakulkijoilta. Eihän toisten hyväksyminen ole keneltään pois. Erilaisuus on pelottavaa, mutta pelon vangiksi ei pidä jäädä. Jokainen ihminen on arvokas ja tärkeä. Kenellekään ei ole annettu valtaa kieltää toiselta ihmiseltä mahdollisuutta onnelliseen elämään.
Kirjoittaja on laitilalainen eläkeläinen, joka toivoo enemmän suvaitsevaisuutta tähän yhteiskuntaan.