Pirjo Koski
Tällä kertaa vien teidät viime heinäkuun tapahtumaan, jolloin kohtasimme vyörypilven. Ukkossesonki on pian edessä, joten aihepiiri on mukavan ajankohtainen.
Olin kotona kirjoittamassa Ursan blogia, kun puhelimeni hälytti ja salamatutka heräsi eloon. Olin asettanut tutkan vahtiman ympyrän todella pieneksi, eli se huomioisi vain alle 20km säteellä olevat salamat. Tutkan hälyttäessä toistamiseen ponkaisin pystyyn kaataen innoissani työtuolini. Nostin tuolin pystyyn ja ryntäsin ulos siepaten kamerarepun eteisestä mukaani.
Päästessäni kuvauspaikalle oli minua vastassa jyhkeä ja jopa pelottava näky eli suuri vyörypilvi, joka syntyy ukkosen liikuttaessa ilmamassoja eteenpäin, jolloin pilvet joutuvat pyörivään liikkeeseen. Vyörypilvi on siis hienosti sanottuna ukkospilven etuosassa oleva pilvi, joka syntyy ukkospilvestä roikkuvasta kielekkeestä. Kehittyessään pilvi liikkuu rullaten puuskarintaman mukana kauemmaksi itse ukkospilvestä luoden efektin avautuvasta kidasta. Tämänkertaisen vyörypilven pituus oli huimat sata kilometriä. Tuleva hirvitti ja jännitti yhtä aikaa. Huomasin käsieni hienoisen tärinän.
Yritin saada nopeasti triggerin eli salamavahdin kiinni kameraan ja kytkin kännykästä salama-apin päälle, sekin omalle jalustalleen. Salamoiva alue oli vain muutaman kilometrin päässä. Vyörypilvet lähestyivät vauhdilla ja ukkosen murina nousi kumeiksi karjahduksiksi. Vyörypilvi on pilvien kingi. Aina vyöryjä ei esiinny, mutta viime kesän ukkoset suosivat vyöryjen muodostusta.
Vyöryn reunan alta, sadeseinämien takana löi kiukkuisia monihaaraisia salamoita. Ilma tuntui seisahtuvan.
Tienoo meni hiljaiseksi ukkosen karjahtelua lukuunottamatta kuuman ilman väreillessä ympärilläni. Oli pelottavaa kohdata tämä ukkospilvien kuningas yksin aukealla. Mietin hetken onko paikkavalinta turvallinen.
Avasin auton takaluukun varoiksi, jolloin se toimisi salamamagneettina ja laskin omat kamerajalustat niin alas kuin mahdollista. Siirryin myös lähemmäs autoa, jolloin en erottuisi muuta maastoa korkeampana kohteena. Samassa kuulin selkäni takaa tutun ja tervetulleen äänen, kun aviomieheni Riku kurvasi paikan päälle. Huojennuksen aalto lainehti sisälläni ja teki mieli taputtaa käsiä yhteen. Tätä petoa ei tarvitsisi kohdata yksin.
Vyörypilvi rullasi lähemmäs. Kun vyörypilvi oli päällämme, sen energian saanti hiipui. Pilvet, jotka olivat toimineet vyöryn kitana, levisivät etelän ja pohjoisen taivaalle jättäen peräänsä vain komeat sadeseinämät. Vyörypilvi oli uskomattoman nöyrryttävä ja hieno kokemus.Sen kohdatessaan tuntee itsensä joka kerta varsin pieneksi.
Kirjoittaja on laitilalainen ilmiökuvaaja.