
MTK Varsinais-Suomen johtokunta käsitteli maanantain kokouksessaan MTK:n puheenjohtajavalintaa.
– Johtokunta näkee, että järjestö tarvitsee nyt uutta johtajuutta ja näkemystä sekä sellaista osaamista, jolla MTK kykenee tekemään uusista näkökulmista vahvaa elinkeinopoliittista vaikuttamista, MTK-Varsinais-Suomi kertoo tiedotteessaan.
Johtokunnan mukaan tulevalla puheenjohtajalla on tärkeää olla sellaista osaamista, jota järjestössä ei tällä hetkellä ole, ja joka parhaalla tavalla voi täydentää järjestössä jo olevaa osaamista.
Johtokunta esittää MTK:n seuraavaksi puheenjohtajaksi laitilalaista Tero Hemmilää.
– Hänellä on laaja ja pitkä kokemus niin koko ruokaketjusta kuin myös metsätaloudesta, niin edunvalvonnasta kuin myös teollisuudesta niin kansainvälisissä tehtävissä kuin myös Suomessa.
Hemmilä tuntee MTK:n järjestökentän ja toiminnan ja on itsekin toiminut maa- ja metsätalousyrittäjänä.
– Pidän Tero Hemmilää vahvana maaseudun elinkeinojen laaja-alaisena osaajana. Hän edustaa myös vahvasti talonpoikaista arvopohjaa. Markkinaedunvalvonta ja edellytysten luonti elinkeinolle uusille sukupolville tärkeän tukipoliittisen edunvalvonnan rinnalla, ovat aihealueita, joissa Tero Hemmilällä on paljon uutta annettavaa järjestölle, sanoo Aarne Lehtonen, MTK Varsinais-Suomen johtokunnan puheenjohtaja.
FAKTA: Puheenjohtajakisa
- MTK:n johtokunnan uuden puheenjohtajan valitsee MTK:n valtuuskunta syyskokouksessaan 26.–27.11.2025.
- Tehtävästä kiinnostuneiden on ilmoittauduttava viimeistään 15.8.
- Ehdokkaiksi ovat jo ilmoittautuneet maa- ja metsätalousvaliokunnan varapuheenjohtaja Anne Kalmari, maa- ja metsätalousyrittäjä Kati Partanen, maanviljelijä ja kansanedustaja Eerikki Viljanen sekä kaksi henkilöä, jotka eivät halua nimeään julkisuuteen.
Faktan lähde:mtk.fi