
Viikonloppuna Vähä-Tulenjärven Tulirantaan kokoontui iso joukko palokuntanuoria. Vakka-Suomen alueen alueleiri kokosi yhteen kuutisenkymmentä innokasta VPK-nuorta Laitilasta, Kalannista, Kustavista, Taivassalosta, Rautilasta, Karjalasta sekä Mynämäeltä.
Leiri alkoi perjantai iltana, jolloin ohjelmassa oli lähinnä telttaan majoittuminen. Suurempia tutustumisleikkejä ei kaivattu, sillä lähes kaikki nuoret olivat toisilleen ennestään tuttuja. Leirejä ja muita tapahtumia alueella on vuosittain useita, joten monet nuoret ovatkin ystävystyneet jo aiemmin vpk:n merkeissä.
– Ensimmäinen alueleiri pidettiin jo 70-luvun puolivälissä, muistelee Esko Lehtonen.
Alueleirien lisäksi vuosittain järjestetään Länsi-Suomen pelastusalan koulutusleiri, ja joka neljäs vuosi on valtakunnallinen palokuntanuorten leiri.
– Vpk:n kautta on saanut ystäviä ympäri Suomea, ja se on todella hienoa, kertoo Laitilan VPK:n nuoriso-osaston kouluttaja Mervi Jaakola.
– Koulutuksissa treenataan ja opetellaan uusia taitoja mutta näillä alueleireillä pidetään rennompaa ohjelmaa ja keskitytään hauskaan yhdessäoloon, Jaakola kertoo.
Lauantaina leiriläisten ohjelmassa oli rastirata Tulirannan maastossa. Kierrokselle lähdettiin ryhmittäin ja rastien välillä piti suunnistaa kartan avulla. Rasteilla muun muassa ylitettiin “jokea”, ammuttiin ritsalla pehmoleluja ämpäriin, tunnistettiin vaarallisten aineiden merkkejä sekä pohdittiin eksymistä ja eksyneiden etsintää. Leirin ohjelman loihti alueen nuorisotyöryhmä, johon Jaakolan kuuluu. Koko leirin ajan pidettiin yllä myös ikuista tulta nuotiopaikassa.
Leiriläisten onneksi viikonlopun sää oli oikein hyvä, ja ohjelmaa oli mukava tehdä ulkona auringonpaisteessa. Iloinen tunnelma täytti Tulirannan, kun nuoret puuhastelivat rastien parissa ja pitivät hauskaa.
– Yksinkertaisilla asioilla saadaan nuorille hauskaa ja mielenkiintoista tekemistä, Jaakola naurahtaa.
Lauantai-iltaan kuului vielä saunomista ja uintia sekä makkaran paistoa. Sunnuntaina taas luvassa oli alueleireille perinteeksi muodostunut tikkaviestikilpailu. Kisassa heitetään tikkaa sekä frisbeetä ja kaadetaan keiloja sankoruiskulla. Tikkaviestin voittajiksi kruunattiin Laitilan joukkue, toiseksi tuli Kalanti ja kolmanneksi Rautila.
Pyry Saarinen palkittiin sunnuntaina Paras leiriläinen -kiertopalkinnolla. Palkinnon saajan valitsevat kouluttajat ja sen saa vuodeksi haltuunsa.