Hinnerjoella juhlitaan kotiseutupäivää liput liehuen

0
Ensi viikonloppuna vietetään Hinnerjoki-päivää. Arkistokuva: Joel Rosenberg

Hinnerjoella valmistaudutaan ottamaan vastaan Hinnerjoki-päivän vieraat sunnuntaina 27.7. Päivä aloitetaan kansanlaulukirkolla Valon pihalla kello 10.

Päiväjuhla alkaa kello 13 soitto- ja lauluryhmä Ilosten saatellessa entiset ja nykyiset hinnerjokilaiset ja naapurit viettämään leppoisaa iltapäivää museon piha-alueelle. Outi Kortelaisen tervetulotoivotuksen jälkeen kuullaan Iiro Kuparin, viulu ja Onni Vuorenmaan, piano musiikkiesityksiä.

Kari Suominen on syntyjään hinnerjokilainen ja nyttemmin hyvinkääläistynyt liiketoimintajohtaja. Hänen ensimmäisiä kesätyöpaikkojaan oli Hinnerjoen kotiseutumuseo ja siellä luettelointitehtävät. Puheessaan hän kertookin omakohtaisiin kokemuksiin perustuen miten pieni mutta aktiivinen kyläyhteisö voi antaa erinomaisen perustan nuoren kasvulle.

Museolle on asetettu esille miesten puhdetöistä uusi näyttely, jota Outi Kortelainen esittelee muutamin sanoin.

Väliajalla kuullaan musiikkia, tarjolla on kaffetta ja pullaa. Lisäksi myynnissä on arpoja.

Ohjelmaosuuden aloittavat Iloset, jonka jälkeen on sketsejä nykypäivän tapahtumista.

Kivimakasiinissa on taidenäyttely avoinna kello 18 asti, myös kulttuuritalo Pollarilla on avoimet ovet ohjelmaosuuden jälkeen.

Museot ovat avoinna heinäkuun tiiistaista perjantaihin kello 12–16 ja elokuussa sunnuntaisin kello 13–15 ja aina sopimuksesta.