Karhu kävi laitumella olleen hevosen kimppuun sunnuntaina iltapäivällä Pyhärannan Rohdaisissa.
– Kävin täyttämässä hevosten vesiastioita kello kolmelta. Myöhemmin hevosille oli tulossa kengittäjä, joten menin hakemaan niitä varttia vaille kahdeksan. Sinä aikana oli sitten hyökkäys tapahtunut, kertoo Leila Paadar.
Hevosten laidun sijaitsee aivan Paadarin pihapiirissä.
– Sieltä näkee selvästi, mistä kohtaa on tultu yli. Aidantolppa on taipunut ja laitumen reunalla on pitkältä matkalta jälkiä siitä, että edestakaisin on kuljettu.
Laitumella oli tapahtuman aikaan kaksi hevosta, joista toinen on Paadarin oma. Vakavammin loukkaantuneella hevosella on lautasen eli takaosan sivussa viiltohaavat.
– Karhu on saanut hevosen kiinni ja hyökännyt, mutta sitten lopettanut. Toinen hevosista on potkinut karhua ja saanut karhun lopettamaan, Paadar uskoo.
Toisella hevosella on takakengissään terävät, yhdeksän millimetrin hokit. Molemmille hevosille on tiedossa sairauslomaa.
– Karhun hyökkäyksen kohteeksi joutunut hevonen on niin kipeä, ettei se kävele metriäkään. Toisella on taas etujalka todella turvoksissa. Pääasia on, ettei kummaltakaan lähtenyt henki.
Paadar on kuullut, että alueella on tehty havaintoja suurpedoista, mutta ihmiset eivät aina ilmoita niistä eteenpäin.
– Ei näille asioille tapahdu mitään, jos niistä ei ilmoiteta, hän sanoo.
Paikalla käynyt petoyhdyshenkilö Jani Tuominen on samaa mieltä.
– Viranomaiset kyselevät, miksei ole ilmoituksia, mutta me emme tee ilmoituksia huhupuheista. Eli jos havaitsee suurpedon omalla tai naapurin pihalla, pihapiirissä tai omasta mielestä liian lähellä asutusta, aina soitto hätäkeskukseen. Ei Facebookiin, vaan hätäkeskukseen, Tuominen alleviivaa.
Tuomisen mukaan hevosen vammat ovat selvästi karhun aiheuttamia ja heinikosta näkee, mistä suunnasta karhu on tullut.
– Olen hyvin varma, että karhu on saanut kenkää ja siksi hyökkäys on keskeytynyt. Mielestäni on liiallista riskinottamista, jos on vaara, että karhu on loukkaantunut, eikä asialle tehdä mitään, Tuominen sanoo.
Lounais-Suomen poliisilaitoksen viestintäasiantuntija Katri Tammio kertoo Laitilan Sanomille puhelimitse, että asia on selvityksessä.
– Asiassa edetään poliisin saamien tietojen ja yksityiskohtien perusteella, ja tilanteen ratkaisu tehdään lähipäivien aikana. Mahdollisia toimenpiteitä ovat karhun karkottaminen, lopettaminen tai se, ettei toimiin ryhdytä, Tammio sanoo.
