Lyly-myrsky teki viime marraskuussa tuhoa laitilalaisen Heikki Laihian metsässä. Sen jälkeen Laihia otti yhteyttä metsäasiantuntijaan kysyäkseen, miten metsätuhoja kannattaisi korjata. Hänellä oli toinenkin toive.
– Heidän mailla oli vanha sääksen pesä. Heikki pohti, saisikohan sääksen mitenkään palaamaan metsään pesimään. Sääksi ei ollut pesinyt siellä moneen vuoteen, metsäasiantuntija Niina Nupponen Metsä Groupilta kertoo.
Nupponen innostui ideasta ja päätti ottaa selvää, miten sääksen saisi houkuteltua takaisin Silon metsään. Kun metsässä on sääksen pesä, vaikka pesä olisi ollut jokusen vuoden tyhjillään, sääksen pesä ja pesäpuu ovat rauhoitettuja luonnonsuojelulain nojalla ympärivuotisesti.
– Sääksisäätiön merikotkatyöryhmä, Helsingin yliopiston Luonnontieteellinen keskusmuseo, ympäristöministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, Ely-keskukset, Metsähallitus ja Suomen metsäkeskus ovat laatineet yhteistyössä ohjeistuksen petolintujen pesäpuiden huomioimiseen metsänkäsittelyn yhteydessä. Ohjeistuksen mukaan kaikissa metsätalouden toimenpiteissä ollaan hyvin tarkkoja siitä, että ei mennä 50 metriä lähemmäs sääksen pesää edes pesimäajan ulkopuolella, hän kertoo.
Ohjeistuksessa ei ollut kuitenkaan mitään ohjeita pesintää edistäville toimille.
Laihia kertoo, että hän oli itse yrittänyt suojella sääksen pesää rauhoittamalla metsän pesän ympärillä. Metsässä näkyykin yhä suojelumerkintöjä puissa.
– Se oli virhe, juuri siitä syystä sääksi ei tullut enää pesälle. Lähistöllä oli liikaa korkeita puita.
Sääkset vaativat pesälle esteettömiä lentosuuntia. Tässä tapauksessa pesä oli jäänyt lähipuiden latvojen alapuolelle, mikä haittasi sen asuttamista.
– Sääksen pesintää parantavia hakkuita ei ole juurikaan tehty ainakaan Varsinais-Suomessa, mutta ajattelin, että aina voi yrittää muuttaa tilanteen, Nupponen kertoo.
Metsäasiantuntija Niina Nupponen otti yhteyttä Varsinais-Suomen Ely-keskukseen, olisiko yksittäisten puiden poisto pesäpuun ympäriltä metsässä tehtävän myrskytuhojen korjaamishakkuun yhteydessä mahdollista. Ely-keskus konsultoi Luonnontieteellisen keskusmuseon kalasääksiasiantuntijaa. Tämän jälkeen Ely-keskus ilmoitti pesätarkastajan tulevan maastoon määrittämään poistettavat puut.
– Yhteisellä metsäkäynnillä metsänomistajan ja pesätarkastajan kanssa merkattiin poistettavat puut. Hakkuut tehtiin koneellisesti viime vuoden lopussa, Nupponen kertoo.
Pesätarkastaja ja Nupponen olettivat, että menee ainakin vuosi, pari ennen kuin sääksi palaisi.
– Mutta sääksipariskunta palasikin pesimään jo tänä keväänä.
Laihia pitää tätä suoranaisena ihmeenä.
– Miten sääksipari löysi niin nopeasti pesän, vai voiko se olla se sama sääksipari, joka on käyttänyt pesää aiemmin?
Laihian mukaan pesä ehti olla tyhjillään lähes kymmenen vuotta. Turun yliopiston sääksitiedon mukaan sääksin elinikä luonnossa voi kuitenkin olla jopa 30 vuotta.
Nupponen sanoo, että tämä tarina on myönteinen esimerkki muille metsänomistajille.
– Ensi olettama usein on, että jos metsästä löytyy jotain luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettua, mitään ei saisi tehdä. Metsänomistajan omaisuutta ajatellen onneksi näin ei aina ole. Rohkeasti vaan tekemään viranomaisten kanssa yhteistyötä. Nykyinen metsälaki, metsäsertifioinnit sekä uudet luonnon monimuotoisuus huomioivat paremmin hoitomallit ja mahdollistavat erilaisten työmaiden toteuttamisen luonnon monimuotoisuuden kunnioittaen.
Laihia aikoo pitää huolta, että sääksipariskunta viihtyy jatkossakin heidän metsässään.
– Yläharvennus tai poimintahakkuu voisi olla hyvä keino varmistaa, ettei varsinkaan pesää lähellä olevat puut pääse kasvamaan pesäpuuta korkeammaksi. Sääksellä tulee olla kunnon näkymä eri ilmansuuntiin. Sääksi viihtyy maisemakonttorissa, Nupponen toteaa hymyillen.
