Historia toistuu

0

Keskiajan loppupuolella ristiretket (muistuttaa drooniaikaa nyt) olivat uskonnollisen kiihkon läpitunkemia ja veristiä valloitus- ja tuhoamissotia. Lisäksi Uudella mantereella tuhottiin kymmenkunta kulttuuria ja tapettiin noin 15 miljoonaa intiaania

Katolinen piispa La Casas keksi afrikkalaisten rahtaamisen Amerikoihin, koska intiaanit eivät kestäneet kristillistä orjuutta. Kun Kolumbus nousi maihin Haitille, eli siellä noin miljoona intiaania, mutta neljännesvuosisataa myöhemmin heitä oli jäljellä enää noin 10 000. Tuottoisaa liiketoimintaa, orjakauppaa, riitti noin 250 vuotta. Se loppui vasta, kun vapaa-ajattelijat nostivat asiasta ankaran hälyn.

mainos

Miljoonia ihmisiä poltettiin Euroopassa noitina ja kerettiläisinä pitkälle Uudelle ajalle. Suomessakin viimeinen noitanainen teloitettiin Lopella vuonna 1778. Myös minun sukuun tullut nainen samoin Latviassa syntynyt Kurzemessä vuonna 1570 nimeltään Kynders Kyni meni naimisiin ja sai nimeksi Maria Eskilson 1632 hänet poltettiin roviolla Tyrväällä.

Noituus oli erityisesti naisten kohtalona, koska Raamatun mukaan ei saanut antaa noitavaimon elää. Tässä yhteydessä mainittakoon myös italialainen astronomiaa harrastanut munkki Giardano Bruno, jonka mielestä maailmankaikkeudessa oli elämää. Viruttuaan seitsemän vuotta vankina Vatikaanin kellareissa hänet poltettiin roviolla, koska ei suostunut perumaan puheitaan.

Uskonnollinen kiihko on aina siis ollut kristilliselle kirkolle ominaista. Katolinen kirkko on siitä surullisin esimerkki, mutta ei protestanttienkaan kirkkokunta ole tässä suhteessa piiloittaneet kynttilänsä vakan alle. Luther, joka uransa alussa kertoi ”ajatusten olevan tullittomia ” muuttui vanhetessaan jatkuvasti suvatsemattomaksi. Hän jopa yllytti Saksan aatelismiehiä vainomaan sorrettuja ja onnettomia talonpoikia ja vahvisti ruhtinaiden oikeutta ruveta miekalla kukistamaan väärä oppia ja jumalanpalvelusta.

mainos

Täysin alatyyliä oli myös hänen Erasmus Rotterdamilaisen, tuohon suureen humanistiin kohdistama kritiikki, koska tämä kannatti suvatsevaisuutta. Kelvin puolestaan kilpaili jopa itsensä pyhän inkvasition kanssa raakuudessa.

Vapaa-ajattelija

Raimoaatos

mainos