Odessa Laivoranta
Viime sunnuntaina Wirvoitusjuomatehtaan pihalla kävi kova kuhina ja ihmisten iloista juttelua kuului joka puolelta. Isoisä Markku Lehtinen ja lapsenlapsi Verna Tiinonen kuuluvat Ukrainan tuki Ry:hyn. Tammisaaressa asuva kaksikko vietti Laitilassa aikaa perjantaista viime keskiviikkoon asti keräten lahjoituksia Ukrainalle. Heidän seuraava etappinsa on Kaarina.
Lehtinen kertoo, että Ukrainan tuki ry on lähes kokonaan perheyhdistys. Hän itse perusti sen Venäjän hyökkäyssodan alkamisen jälkeen, kun oli itse käynyt Ukrainassa sodan aikana.
– Kenellekään ei makseta mitään palkkaa, palkkiota tai muuta korvausta. Kaikki toiminta on vapaaehtoistyötä ja läpinäkyvää, kertoo Lehtinen yhdistyksen toiminnasta.
Rekka, johon lahjoituksia kerätään oli Ukrainan tuelle uusi juttu. Muunlaisia keräyksiä on kuitenkin ollut jo monta kertaa.
– Kiva saada auttaa ukrainalaisia ja saada heille positiivista mieltä, sanoo Tiinonen.
Lahjoituksien vastaanottamisen lisäksi Tiinonen ja Lehtinen ovat yrittäneet innostaa ihmisiä maalaamaan terveisiä rekan kylkeen. He ovatkin onnistuneet siinä varsin hyvin. Maalareita on ollut lapsista aikuisiin, nuorin vain 4-vuotias.
– Tosi hyvin lähtenyt käyntiin. Ekana päivänä, kun pääsin paikalle oli rekan vieressä jo isoja kasoja tavaroita, kertoo Tiinonen tempauksen alkamisesta.
Lehtinen ja Tiinonen olivat erityisen tyytyväisiä Laitilassa saaduista lahjoituksista sekä Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan antamasta alueesta, jossa rekka sai olla.
– Ihaninta on yhteistyö oman lapsenlapsen kanssa, kertoo Lehtinen hymyillen.
Hän oli asiasta erityisen iloinen ja kertoi, että on hienoa kun he kumpikin ovat yhdessä innostuneita samasta asiasta.
Sunnuntaina, kolmantena keräyspäivänä rekka oli jo todella täynnä.
– Jos Tetristä vähän pelaa, niin kyllä sinne saa vielä tavaroita mahtumaan, sanoo Tiinonen leikillä.
Aluksi he olivat pohtineet, tuleeko ihmisiä edes paikalle. Huolet osoittautuivat kuitenkin turhiksi. Eräs pariskunta toi esimerkiksi paljon kalaverkkoja, joilla pystytään suojaamaan pakolaiskeskuksia drooneilta.
– Kaikki suomalaiset varmasti toivovat sodan loppuvan toivotulla tavalla mahdollisimman pian, Lehtinen lisää vielä lopuksi.
Muun muassa sodan loppumista toivoo myös eräs maalaamaan tullut ukrainalainen nuori Tetiana Maliuk.
– Haluaisin myös, että kaikki ukrainalaiset olisivat iloisia ja onnellisia, kertoo Maliuk toiveistaan.
Maliuk on asunut Laitilassa jo yli kolme vuotta. Hän opiskelee tällä hetkellä toista vuotta lukiossa Uudessakaupungissa. Opiskelu sujuu hänellä hyvin, vaikka välillä ongelmia tuottaa se, ettei suomi ole hänen äidinkielensä.
Tapahtumasta Maliuk kuuli, kun eräs hänen tuttunsa soitti hänelle ja kysyi, olisiko hän kiinnostunut tulemaan. Maliuk maalasi rekan kylkeen kauniin auringonkukan, joka on Ukrainan kansalliskukka. Viereen hän kirjoitti “Ukraina”, ukrainaksi. Lisäksi taideteokseen lisättiin sotaa vastustava #nowar.
– Todella hyvä idea järjestää tällainen tapahtuma. Näin voimme näyttää, että haluamme auttaa ja myös autamme, toteaa Maliuk lopuksi.