Lähes satavuotias laitilalainen Eero Kaira istuu tumma puku päällään Laitilan Terveyskodin ruokalassa. Kunniamerkkirivistö rinnassa on pitkä. Hän on Laitilan viimeinen rintamalla ollut sotaveteraani.
Eero Kairan silmissä on tuttu, iloinen pilke. Kun hoitajat ennen haastattelua kehuivat Kairaa komeaksi, totesi hän vastaukseksi, että: ”Olisipa iltapäivätanssit”.
Eero Kaira syntyi marraskuun 4. päivä vuonna 1925 Hinnerjoen pappilan siniseksi tapetoituun kulmakamariin kirkkoherra Berttelin ja sairaanhoitajaksi opiskelleen Martta Kairan viidenneksi lapseksi. Perheen kuopuksena hän oli kolmen isosiskon ja isoveljen lellikki. Lapsuus oli onnellinen.
Vanhemmille oli tärkeää kouluttaa lapsensa. Eero kävi kansakoulua ensimmäiset kolme luokkaa Hinnerjoella. Noin kymmenvuotiaana muutti oppikouluun Turun klassiseen lyseoon. Kotona pääsi käymään vain pidemmillä lomilla.
Ajan tapaan Eero Kaira asui perheessä, jolle maksettiin korvaus hänen majoittamisestaan. Sitten tuli sota.
– Kun talvisota alkoi, koulu suljettiin ja osa pojista meni lähettipojiksi armeijan palvelukseen, Kaira kertoo.
Niin myös Eero Kaira aloitti maanpuolustuspalveluksensa 14-vuotiaana Turun ilmatorjunnan lähettinä.
Oman isänsä Eero Kaira menetti yllättäen. Jatkosodan ensimmäiset sankarivainajat, kuusi arkkua, oli tuotu Hinnerjoen kirkkoon. Isä-Berttel meni katsomaan, onko kaikki valmista hautaan siunaamista varten. Siltä käynniltä hän ei kuitenkaan enää palannut, koska sai sairaskohtauksen.
Eero Kairan varsinainen armeija-aika alkoi, kun hän oli täysi-ikäinen. Hän kertoo saaneensa varusmieskoulutuksessa korpraalin arvon 14.4.-44, helppo neljän nelosen päivämäärä on jäänyt mieleen.
Sen jälkeen, 19-vuotiaana, hän lähti sotaan. Rintamalle mentäessä ajatukset olivat kotiväessä.
– Mieliä oli niin monenlaisia. Toiset pelasivat uhkapeliä, näyttivät pelkäämättömyyttä.
Hänen ikätovereistaan harva oli naimisissa, joten lähtö rintamalle oli perheellisiä helpompi. Jokainen kuitenkin käsitteli asiaa omalla tavallaan.
Rintamalle matkanneet nuoret miehet eivät tienneet, että jatkosodan kolmas vaihe eli Neuvostoliiton suurhyökkäys ja suomalaisten torjuntataistelut olivat pian edessä.
Vaikka Eero Kairalla ei ollut perhettä, oli hänellä kuitenkin jo Kodiksamin kylästä kotoisin oleva Marjatta, jonka kanssa hän elää edelleen.
– Me saamme täällä asua samassa huoneessa, kertoo Kaira vaimostaan, jonka kanssa on ehditty juhlimaan 75-vuotishääpäivää.
Kairan mukaan yhteiselo on niin yhteenkietoutunutta, että jos toisella hammasta särkee, tuntuu sama vaiva tarttuvan toiseenkin.
Marjattansa Eero Kaira tapasi Hinnerjoen työväentalon ohjelmallisissa iltamissa uudenvuodenaattona, kun vuosi 1942 vaihtui seuraavaan. Kaira kertoo suunnitelleensa kaveriensa kanssa tyttöjen pyytämistä treffeille.
– Se on niin huvittavaa. Likoilla oli siinä polkupyörät, ja jonkun vaan nappasin. Se oli Marjatta, ja siitä se alkoi.
Se joku osoittautui hänen elämänsä rakkaudeksi. Talvipakkasilla Eero kulki potkukelkalla Hinnerjoelta naapurikylään mielitiettyään tapaamaan.
Sotataipaleensa uhkaavimpana tilanteena Eero Kaira pitää jatkosodan vetäytymisvaiheessa veneellä tehtyä partiomatkaa, jossa suomalaiset kohtasivat venäläisen veneen. Kumpikaan vene ei kuitenkaan avannut tulta, joten taistelulta vältyttiin.
– Todennäköisesti molemmille osapuolille oli annettu käsky, että aseita ei laukaista.
Eero Kairan sotataival ei päättynyt jatkosotaan, sillä nuori mies tarvittiin vielä häätämään saksalaiset Suomesta.
– Lapin sota oli siitä erikoinen, että vastassa olivat entiset kaverit, saksalaiset. Siinä oli paljon sellaisia erityispiirteitä, esimerkiksi aseenkätkentäjuttuja.
Kairan mukaan saksalaisten perääntyminen tapahtui suunnitellusti, mikä säästi paljon henkiä. Toki saksalaisten miinoituksissa menetettiin suomalaisia sotilaita.
– Saksalaiset miinoittivat paljon. Se oli heidän erikoisalaansa.
Siviiliuransa Eero Kaira teki metsätalousinsinöörinä. Hän työskenteli Rauma-Repolan palveluksessa yhteensä 42 vuotta. Metsäala muuttui hänen aikanaan valtavasti. Sodan jälkeen käsisahat väistyivät ja ala koneellistui.
– Nythän on kaikki koneellista.
Laitilaan Kairat muuttivat Raumalta vuonna 1954. Eero Kaira toimi piirin työnjohtajien esimiehenä ja myöhemmin korjuupäällikkönä. Kairat kasvattivat kaksi lasta, Tarumaijan ja Juhan.
– Laitila on hyvä paikka asua.
Lapsenlapsia Eero ja Marjatta Kairalla on neljä, lapsenlapsenlapsia kuusi. Suvun nuorin on yksi ja vanhin kohta sata vuotta.
Haastattelua seuraava Eeron poika Juha Kaira kertoo, että isä muistaa aina kysyä jälkipolven kuulumiset.
– Nykyään on siinä suhteessa erilaista, että kaikki nuoret pyrkivät eteenpäin. Ollaan työssä, mutta silti saatetaan suorittaa tutkintoja, Eero Kaira sanoo.
Nuoret, myös muut kuin omat, ovat olleet Eero Kairalle aina tärkeitä.
– Työ nuorten puolesta antoi elämään voimaa.
Eero Kaira teki paljon töitä, mutta aikaa riitti yhdistystoimintaan ja luottamustoimiin. Hän oli mukana vapaapalokunnassa, urheiluseurassa, metsästysseurassa, partiossa, kirkkovaltuustossa, pankin luottamustoimissa, Rauman moottoripyöräkerhon perustajana, Rauma-Repolan toimihenkilöyhdistyksessä, koulukummina, Lionseissa ja maanpuolustuksessa. Vuonna 2009 Eero Kaira valittiin piirin vuoden reserviläiseksi. Kunniajäsenyyksiä ja kunniapuheenjohtajuuksia on useita.
– 90-luvulla hän järjesti eläinten joulurauhan julistusta Kaikun majalla, mutta jopa tuhat ihmistä vetänyt tapahtuma tuli niin suosituksi, että se oli pakko lopettaa, Juha kertoo.
Satavuotisjuhlaansa Eero Kaira odottaa jo, mutta syntymäpäiviä on tarkoitus juhlia pienessä piirissä.
– Toive on, että vielä muutaman kuukauden saisin elää ja tämän päivän nähdä. Vaikka kaipaus on suurta, oma vointi asettaa tietyt rajat. Kun joku tulee käymään ja juttelemaan, niin helposti alkaa väsyä.
Sadan vuoden elämään mahtuu monenlaista.
– Hyvät kaikki muistakaa, pahat unohtakaa, Eero Kaira sanoo.
Poika Juha ei ole huolissaan tästä, sillä hänen mukaansa isä ei ole koskaan puhunut pahaa kenestäkään.
– Isä on ehkä oikeudenmukaisin ihminen, jonka tiedän, Juha sanoo ja pyyhkäisee silmäkulmiaan.
Omalle pojalleen isä on iskostanut mieleen, että tärkeintä on aina katto. Se pitää olla pään päällä.
Kodin lisäksi uskonto ja isänmaa ovat Eero Kairalle tärkeitä arvoja. Niiden joukkoon hän nostaa lähimmäisen kunnioituksen.
– Jokainen pitää hyväksyä sellaisena kuin hän on.
Hän muistuttaa, että elämme yhteiskunnassa.
– Me olemme me, emmekä ainoastaan minä.
Sadalta metriltä kova aika
Eero Kaira toimi Laitilan Jyskeen yleisurheilukisoissa juoksijoiden matkaan lähettäjänä yli 40 vuotta. Häntä on aiemmissa lehtijutuissa kutsuttu nimellä lähettäjien grand old man. Yleisurheilussa Eero Kairan nuoruuden lempilajit olivat pikajuoksu ja korkeushyppy. Hänen ennätyksensä sadalla metrillä on kova, 12,2 sekuntia.
– Korkeutta hypättiin hiekalle tai sahanpuruun, Eero Kaira kertoo.
Tekniikoita oli monenlaisia, mutta kovaan alustaan laskeuduttiin sentään useimmiten jalat edellä.
