Pyhärannan kunnantalon kauppasopimus hyväksyttiin – Sopimuksessa kunta sitoutuu muuttamaan alueen asemakaavaa

0
Kuva: Hanna Hyttinen

Pyhärannan kunnantalon kauppakirja on saanut kunnanhallituksen siunauksen. Tämä tarkoittaa sitä, että kunnan ja kiinteistön ostaneen Laivo Kiinteistöt Oy:n välinen kauppakirja voidaan allekirjoittaa lähiaikoina. Kauppa astuu voimaan kunhan kunnanhallituksen päätös saa lainvoiman.

– Kohteen käyttötarkoitus on asuminen ja liikekiinteistöt. Se on ilmoitettu jo alkuperäisessä käyttötarkoitusilmoituksessa, kunnanjohtaja Jukka Laiho kertoo.

Kauppasopimuksessa määritellään, että jos kunta ei toteuta ostajan esittämää kaavamuutosta, ostajalla on mahdollisuus purkaa kauppa. Kunnalla on asemakaavoitushakemisen vastaanottamishetkestä alkaen 18 kuukautta aikaa hyväksyä asemakaava, jolla tilojen ja rakennusten käyttötarkoitus muutetaan asuin- ja liikehuoneistokäyttöön sopivaksi.

Lisäksi kauppasopimukseen kirjattiin, että jos uusi asemakaava ei astuisi voimaan sen vuoksi, että kunnanvaltuuston hyväksymispäätös valituksen vuoksi kumotaan, ostajalla on oikeus purkaa kauppa.

Päätös kunnantalon myynnistä ei ollut kunnanhallituksessa yksimielinen. Juha Saarnio (kok.) teki esityksen asian palauttamisesta valmisteluun. Ehdotusta kannattivat Heljä Isotalo-Iivonen (Liike Nyt) ja Teija Valmunen-Karru (kok.).

Saarnio jätti päätökseen myös kirjallisen eriävän mielipiteen. Siinä Saarnio huomauttaa, ettei kunnanhallitus ole saanut kunnantalon myynnistä mitään pyydettyä tietoa.

– Emme ole saaneet tiedoksi huutokaupan 1. vaiheen ehtoja, tarjouksia, emmekä huutokaupan 2. vaiheen ehtoja ja kriteereitä, joilla osallistujat on valittu toiselle huutokauppakierrokselle. Kunnan omaisuuden myynti on julkinen. Kunnantalon myynti ei ole ollut julkinen, Saarnio muistuttaa.