Eija Eskola-Buri
Laitilan Sanomilla on vankat juuret. Lehti on kertonut jo sadan vuoden ajan hyvät ja huonot paikalliset uutiset luotettavasti ja ihmisläheisesti – tavalla, jota mikään muu media ei voi korvata.
Syyskesällä reilu sata vuotta sitten Laitilassa virisi keskustelu paikallislehden perustamisesta.
Maallisia kirkkokuulutuksia ei enää luettu kirkossa ja nimismies Axel Wahlstedt oli kannustanut paikkakunnan oman lehden perustamiseen paikallisen tiedonvälittämisen turvaamiseksi.
Laitilaan haluttiin oma laadukas paikallislehti, joka seuraa yhteiskunnallisia, taloudellisia ja aatteellisia asioita sekä tarjoaa markkinointipaikan paikallisille kauppiaille ja liikemiehille.
Hanke eteni vauhdilla. Tammikuussa 1925 ilmestyi Laitilan Sanomien näytenumero.
Uusi sanomalehti uutisoi laitilalaisille ja lähikuntien asukkaille kotiseudun asiat kerran viikossa perjantaisin. Lehden historian ensimmäisellä toimittajalla Väinö Hilanteella riitti jutunaiheita niin, että mies sai pakertaa toimituksessa pitkää päivää.
Sata vuotta sitten Laitilassa pohdittiin kuumeisesti muun muassa kunnalliskodin rakentamista ja samoihin aikoihin virisi kansakouluhankkeita muun muassa Kaariaisten, Salon ja Mudaisten kyliin.
Paikallisten uutisten ja ilmoitusten lisäksi lehti julkaisi lukijoilleen valistusta, vinkkejä ja elämänohjeita.
Joka ei nuorena ole kiinnittänyt huomiota ammattiopiskelun ja toimialan saantiin, joutuu useimmiten awuttomana haparoimaan koko ikänsä, tuntematon kirjoittaja kannusti nuoria opintielle lehden näytenumerossa.
Palstatilaa tarvittiin myös rikosuutisille. Ronskit ja verta tihkuvat väkivaltauutiset yksityiskohtaisine kuvauksineen ja nimineen saavat nykylukijan hätkähtämään.
Eettiset toimintatavat ja yksityisyyden suoja alkoivat ohjata toimittajien työtä vahvemmin vasta vuosia myöhemmin. Nykyään Laitilan Sanomissa kuten muissakin vastuullisissa sanomalehdissä noudatetaan hyvää journalistista tapaa, jota valvovat paitsi lukijat myös sitä varten perustettu Julkisen sanan neuvosto (JSN). JSN on alan itsesäätelyelin, joka perustettiin ensimmäisenä maailmassa Suomeen jo 1968.
Lehti ilmestyi alussa nelisivuisena ja sen jokainen uutinen ja juttu luettiin tarkkaan. Ensimmäisessä lehdessä kerrotaan muun muassa leipuri Maria Salmisen liikkeeseen kohdistuneesta murtowarkaudesta, joka olisi taatusti nykyaikanakin saanut verkossa klikkauksia.
Uutinen kertoo, että saaliiksi waras tai warkaat saivat nisusia, karamelleja ja 50 markkaa. Poliisi, joka on tutkinut tapahtumaa, arvelee, että warkauden ovat tehneet toispaikkakuntalaiset.
Yhteisöllisyys on paikallislehden kantava voima. Oman lehden parissa lukijat liittyvät osaksi kaupunkia, kuntaa, kylää − meidän porukkaa.
Eräs lehden tilaaja kuvaili muutama vuosi sitten oivallisesti lehden ja lukijan tiivistä suhdetta: Laitilan Sanomat on kuin hyvä ystävä, joka saapuu säännöllisesti kertomaan kuulumisensa.
Mediavaikuttaja Jani Halme kirjoitti taannoin median alan ammattijulkaisu Suomen Lehdistössä , että uutismedian keskeisimpiin tarkoituksiin pitäisi lisätä ihmisten tutustuttaminen toisiinsa. Paikallislehdessä se on osattu aina.
Pienessäkään kaupungissa kaikki eivät todellakaan tunne toisiaan, kuten usein ajatellaan. Laitilaan on tullut viime vuosina paljon muuttajia muualta Suomesta ja ulkomailta, ja paikallislehti voi parhaimmillaan auttaa myös juurtumisessa uuteen paikkakuntaan.
Näin tapahtui, kun Ukrainasta Laitilaan hyökkäyssodan jälkeen muuttanut ikäiseni nainen kertoi löytäneensä uuden harrastuksen − ja sen myötä elämänilon − paikallislehden jutun innoittamana.
Yhteisöllisyyttä lehti rakentaa yhdessä yrittäjien, yhdistysten ja kaupungin kanssa ja on mukana siellä, missä tapahtuu Munamarkkinoista Hullun kukon päiviin ja joulun avaukseen.
Laitilan Sanomat vahvistaa paikallisdemokratiaa ja on avoin erilaisille mielipiteille. Nakotta sanno -palstalla lukijoiden kirjoitukset avartavat ja tuovat uusia näkökulmia aikana, jolloin meistä moni on jumittunut omiin somekupliinsa.
Toimittajan työssä joutuu kokemaan uhkailua, ja sen torjumisessa tarvitaan paksua nahkaa. Sanat sinkoilevat erityisesti, jos päättäjien tunteita kuumentaa joku ristiriitaa herättävä asia. Niitä mahtuu sataan vuoteen monia kirjaston ja kaupungintalon paikasta kuntaliitoskeskusteluihin.
Rakentava kritiikki on tekijöille tervetullutta, ja joskus kannustusta saattaa tulla yllättävältä taholta. Laitilan kaupunginjohtaja Lauri Kattelus teki alkuvuonna Facebookiin päivityksen, joka sykähdytti kaltaistani paikallislehtifania: ”Paikallislehden merkitys oli yksi ensimmäisiä asioita, jonka opin kun siirryin työskentelemään Turusta Laitilaan. Paikallislehti Laitilan Sanomat on aivan eri mittaluokassa tärkeä itseymmärrystä määrittävä ja paikallisylpeyttä herättävä instituutio kuin lehti maakuntakeskuksessa tai pääkaupungissa.” Kattelus alleviivasi paikallislehden yhteiskunnallista arvoa.
Sanomalehdelle on ennustettu kuolemaa oman muistikuvani mukaan enemmän tai vähemmän 1990-luvulta lähtien. Itse uskon, että paikallisjournalismille on tilaa niin kauan, kun ihmiset ovat kiinnostuneita lähiympäristönsä asioista ja ihmisistä. Mikä muu media kuin paikallislehti sisältää sellaista uniikkia, omaa arkea koskevaa tietoa kuin oma lehti?
Tekoäly ja sadan vuoden aikana kehittynyt teknologia on vapauttanut paikallislehden tekijöiden aikaa siihen, mikä toimittajan työssä on tärkeintä: uutisten ja ilmiöiden havainnoimiseen ja taustoittamiseen sekä henkilökuvien kirjoittamiseen ja vuorovaikutukseen alueensa ihmisten kanssa. Juttuja ja ilmoituksia luetaan monella tavalla: siinä missä toinen haluaa paperilehden, toinen on vannoutunut digilehden lukija. Yhä useammalle lehden tilaajalle paikallisuutiset pompsahtavat tuoreina kännykän mobiilisovellukseen.
Laitilan Sanomien menestysresepti on sama kuin sata vuotta sitten: se on taito kertoa tavallisista ihmisistä ja oman asuinpaikan elämänmenosta ymmärrettävästi ja ihmisläheisesti. Oma lehti nostaa esiin epäkohtia, joita voidaan yhdessä ratkaista. Se jakaa ilon aiheita, jotka tuottavat mielihyvää.
Lehti tukee kriisin keskellä eläviä ja antaa eväitä arkeen. Lukija voi olla luottavainen siitä, että Laitilan Sanomien toimitus ei tuota valeuutisia eikä sorru klikkiotsikointiin.
Journalistin tärkein työkalu sijaitsee tekoälyaikanakin omien korvien välissä: kirjoittaminen vaatii ajattelua ja kykyä keskittyä olennaiseen. Yhdysvaltalainen professori Matthew Kirschenbaum on ennakoinut tekstimuotoisen viestinnän maailmanloppua. Itse en siihen usko.
Olen vakuuttunut siitä, että ihmiset haluavat myös tulevaisuudessa lukea omasta lehdestä uutisia, jotka ovat sujuvasti kirjoitettuja ja joissa faktat pitävät paikkansa. Juttuja, jotka antavat ajattelemisen aihetta ja innostavat vaikuttamaan. Henkilökuvia, jotka avaavat näkökulmia.
Kehitys menee eteenpäin vauhdilla, ja paikallislehti on siinä mukana, kuten Laitilan Sanomien satavuotinen historia osoittaa. Laitilan Sanomat on ollut ja tulee olemaan jatkossakin rehellisesti umpipaikallinen paikallislehti ja laitilalaiset voivat olla siitä erittäin ylpeitä.
Kotiseutuneuvos Jukka Vehmas kuvaili mielipidekirjoituksessaan vuosia sitten Laitilan Sanomia paikkakuntansa sieluksi. Sellainen kohta satavuotias on edelleen.
Kirjoittaja on tullut toimittajaksi Laitilan Sanomiin vuonna 1988. Vuosina 1993–2021 hän toimi päätoimittajana.
