Opetus- ja kulttuuriministeriössä valmistellaan taiteen perusopetuksen lainsäädännön uudistamista. Lakiluonnos on saapunut kuntiin lausuntokierrokselle. Keskeisin muutos on se, että uuteen lakiin jäisi enää yksi oppimäärä. Nykyisin laissa on määritelty sekä yleinen että laaja oppimäärä. Laitilan kaupungin alaisuudessa olevissa Vakka-Suomen kansalaisopistossa ja Vakka-Suomen musiikkiopistossa on tarjolla molempia oppimääriä.
Uudessa laissa olisi enää yksi oppimäärä, jonka laajuus on 50 opintopistettä. Laitila pitää uutta mallia ongelmallisena, koska sen toteuttaminen vaatisi lisäresursseja ja lisää opetuksen kustannuksia.
– Yhteen oppimäärään siirtyminen ja sen myötä yleisen oppimäärän opetustuntien tuplaantuminen johtavat väistämättä lisäkustannuksiin niin koulutuksen järjestäjille kuin perheille. Korkeammat lukukausimaksut rajaavat osallistujia ja heikentävät saavutettavuutta sekä saattavat syrjäyttää ne lapset ja nuoret, joilla ei ole mahdollisuutta sitoutua laajempaan tuntimäärään, sivistysvaliokunnan antamassa lausunnossa todetaan.
Lisäksi Laitila muun muassa painotti sitä, että opetussuunnitelmatyön tulee säilyä paikallisena. Laitila ei ole lakimuutosta valmistelleen työryhmän kanssa samaa mieltä siitä, että laissa esitetyt muutokset olisi mahdollista toteuttaa kustannusneutraalisti.