
Laitilan seurakunta kutsui jälleen tänäkin vuonna laitilalaisvauvoja läheisineen viettämään kansallista Vauvan päivää. Juhlapäivän ajankohdaksi on ankkuroitu syyskuun viimeinen perjantai.
Aamuaurinko loimotti naurunaamana taivaalla, kun kekkereihin kutsutut pienet saapuivat läheisineen juhlapaikalle seurakuntakotiin. Ja riemua riitti, kun ohjelmassa oli muun muassa loruttelua, herkkujen maistelua, leikkimistä ja ihan vain toisten vauvojen tutkailua.
– Kiva kun tällaisia järjestetään, kiitteli Sinin, 11 kk, äiti Essi Taiminen, joka oli osallistunut Vauvan päivän juhlaan myös Sinin isosiskon, nyt 2,5-vuotiaaksi varttuneen Nellin, kanssa.
TAPAHTUMASSA esittäytyivät myös monet lapsiperheille palveluita järjestävät tahot; seurakunta, neuvolan perhetyö, kaupungin varhaiskasvatus, kirjasto sekä paikallinen MLL eli Mannerheimin Lastensuojeluliiton Laitilan yhdistys.
MLL:n Laitilan paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Maarit Heino-Lindroos oli kertomassa yhdistyksen vauva- ja perhekahvilassa sekä erityisesti Tanssitan vauvaa -toiminnasta, jonka hän toivoi starttaavan jälleen keväällä.
– Se onnistuu, jos mukaan saadaan tarpeeksi monta sopivan ikäistä vauvaa aikuisen kanssa.
Sopiva ikä tarkoittaa liikunnallisissa tanssihetkissä noin 3–6 kuukauden ikää. Tanssitan vauvaa -kurssi on MLL:n oma konsepti, jossa kokoonnutaan kymmenisen kertaa. Kyse on liikunnallisesta yhdessätekemisestä.
LAITILASSA vauvojen tanssittamiselle on pitkät perinteet, mutta syntyvyyden lasku on tehnyt tepposensa: tanssittelukurssia ei esimerkiksi tänä syksynä ole pidetty.
– Toiveissa ja tavoitteena on, että ensi keväänä toimintaa voitaisiin jälleen järjestää, Heino-Lindroos kertoo ja toivoo yhteydenottoa perheiltä, joihin syntyy vauva loppuvuonna tai ensi vuoden alussa.
Essi Tammisella on kokemusta myös Tanssitan vauvaa -toiminnasta, johon hän osallistui Nelli-tyttärensä kanssa.
– Tykättiin kyllä molemmat! Ja kotonakin on hyödynnetty kurssilla opittuja liikkeitä.

VAUVAN päivän juhlallisuudet alkoivat seurakuntapastori Venla Koivulan hartaushetkellä, jossa muun muassa kiitettiin vauvoista ja pyydettiin siunausta perheille. Erilaisten esineiden kautta Koivula konkretisoi lapsiperheiden elämän iloja, haasteita ja voimavaroja, vaikkapa läheisten turvaverkkoa tai uskosta saatavaa turvaa.
– Vanhemmuus on usein kuin tämä tyllikangas. Joskus se leviää käsiin, joskus se on ihan mytyssä. Se on aina vähän erilainen, mutta kuitenkin riittävästi kasassa, hän kuvaili nostaessaan esiin palan tyllikangasta.
Kirjastotoimenjohtaja Päivi Salminen puolestaan oli kertomassa loruttelun monista hyvistä puolista – ja tietysti ohjelmassa oli myös yhteinen lorutteluhetki.
Salminen muistutti, että loruttelulla voi muun muassa vaalia ja vahvistaa yhteistä tunnekieltä, lisätä vauvan itseluottamusta sekä käsitystä omasta kehostaan. Lorutteluun liittyy myös lempeä, kiireetön ja hyväntuulinen yhdessäolo.
Vauvan päivä
- Vietetään syyskuun viimeisenä perjantaina.
- Juhlapäivän on lanseerannut VauvaSuomi ry, joka on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton yhdistys.
- VauvaSuomi ry perustettiin 10 vuotta sitten ja sen toiminnan tavoitteena on vauvoista sekä vauvaperheistä iloitseva Suomi.
- Tämän vuoden teema: Vauvoissa on ilo.
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tanssitan vauvaa -toiminnasta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä Maarit Heino-Lindroosiin, 050 533 80 32.