
Laitilan väkiluku on ollut hienoisessa laskussa tammi–heinäkuun välisellä ajanjaksolla. Asukasluku on laskenut vuoden seitsemän ensimmäisen kuukauden aikana viidellä.
Tilastokeskuksen väestönmuutosten ennakkotietojen mukaan Laitilassa oli syntynyt heinäkuun loppuun mennessä 27 vauvaa. Kuolleisuus oli vastaavana ajankohtana selvästi korkeampi, ja menehtyneiden määrä ylitti syntyneiden määrän 22:lla.
– Vauvoja on tänä vuonna syntymässä ennätyksellisen vähän Laitilassa. Alkuvuonna vauvoja syntyi vielä suht vilkasta tahtia, mutta loppuvuodesta vauvauutisia ei ole tulossa niin paljoa, kertoo terveydenhoitaja Josefiina Raiskinmäki Laitilan lastenneuvolasta.
Hän kuitenkin lisää, että varovaiseen positiivisuuteen on aihetta:
– Tiedämme jo, että ainakin ensi vuoden alkupuolella vauvoja on syntymässä Laitilaan ihan kivasti. Tällä hetkellä meillä on käsitys tilanteesta huhtikuuhun saakka, hän muistuttaa.
MYÖS maan sisäinen muuttoliike oli Laitilassa negatiivinen: kaupungista muutti pois 181 ihmistä, kun puolestaan uusia asukkaita saatiin paikkakunnalle muualta Suomesta 141.
Väkiluvun kehitystä positiivisempaan suuntaan nostaa maahanmuutto. Laitila sai tammi–heinäkuun välisenä ajanjaksona 56 uutta maahanmuuttajataustaista asukasta.
Heinäkuun päättyessä Laitilan väkiluku oli 8 474.
KOKO Vakka-Suomessa asui heinäkuun lopussa 30 079 ihmistä, mikä on 41 vähemmän kuin vuoden vaihteessa.
Seutukunnalla väestönmuutos on ollut negatiivinen kaikilta muilta osa-alueilta paitsi maahanmuutossa.
Määrällisesti väkiluku laski tammi–heinäkuun aikana eniten Uudessakaupungissa, jossa asukasluku pieneni 71:llä.
Laitilan ja Uudenkaupungin lisäksi väestönmuutos oli negatiivinen seutukunnassa myös Kustavissa (-8) ja Pyhärannassa (-8).
SEN sijaan pienet Taivassalon ja Vehmaan kunnat ovat saaneet kymmeniä uusia asukkaita.
Taivassalon asukasluku kasvoi jopa lähes kahdella prosentilla, kun kunnan väkimäärä nousi 31 henkilöllä. Vehmaalla asukasluku kasvoi puolestaan 20 henkilöllä.
Sekä Taivassalossa että Vehmaalla on nettomaahanmuuton lisäksi ollut positiivinen maan sisäinen muuttoliike eli kunnat ovat saaneet myös mukavassa määrin uusia asukkaita muualta Suomesta.
LAITILAN lähialueilla Mynämäessä, Eurajoella ja Raumalla väestönmuutos on ollut negatiivinen, Eurassa väkiluku on kasvanut 12 asukkaalla.
Kaikilla neljällä kunnalla luonnollinen väestönkehitys on ollut negatiivinen, maahanmuutto taas vaikutuksiltaan positiivinen tai neutraali. Mynämäessä ja Eurassa myös maan sisäinen muuttoliike on ollut positiivinen.
Väkiluvut 31.7.
- Laitila: 8 474
- Kustavi: 962
- Pyhäranta: 1 911
- Taivassalo: 1 723
- Uusikaupunki: 14 743
- Vehmaa: 2 266
- Mynämäki: 7 470
- Eura: 11 096
- Eurajoki: 8 991
- Rauma: 38 860