Yara investoi 23 miljoonaa euroa lannoitetehtaan uusiin reaktoreihin, yhtiö tiedottaa. Valmistelutyöt ovat jo alkaneet, ja uuden reaktorirakennuksen rakentaminen käynnistyy myöhemmin syksyllä. Investointi valmistuu toukokuussa 2027.
– Uusien reaktoreiden myötä lannoitetehdas 1:n vuosituotanto kasvaa noin 50 000 tonnilla eli kymmenen prosenttia nykyisestä kapasiteetista, Yara tiedottaa.
Reaktoreiden tehtävänä on muuntaa ravinteet kasveille käyttökelpoiseen muotoon. Ne myös tehostavat päästöjen hallintaa.
– Uudet reaktorit ovat investointi turvallisuuteen, laatuun ja kasvuun. Ne toimivat myös alustana tulevaisuuden investoinneille ja ovat strategisesti todella tärkeitä Uudenkaupungin tehtaalle, summaa Yara Uudenkaupungin tehtaan tuore tehtaanjohtaja Lauri Heimala.
Yara on investoinut yli 500 miljoonaa euroa Uudenkaupungin tehtaisiin vuoden 2008 jälkeen. Tänä syksynä Yara Uusikaupunki juhlii 60-vuotista taivaltaan.
– Tehdas perustettiin vuonna 1965 lisäämään Suomen vientiä ja vastaamaan kasvavaan lannoitteiden kysyntään, Yara tiedottaa.
Uusikaupunki valikoitui sijainniksi hyvien meriyhteyksien ja Etelä-Suomen viljelyalueiden läheisyyden vuoksi.
– Tehdas toteuttaa edelleen alkuperäistä tehtäväänsä, ja sen tuotannosta yli 80 prosenttia viedään yli 40 eri maahan. Lisäksi Yara Uusikaupunki on ollut keskeinen osa Suomen huoltovarmuutta ja vientiteollisuutta perustamisestaan lähtien.
Yara Uusikaupunki
- Tehdas on yksi Yaran suurimmista NPK-lannoitteiden tuotantolaitoksista.
- Tehdas tuottaa vuosittain 1,3 miljoonaa tonnia lannoitteita ja 0,5 miljoonaa tonnia typpihappoa.
- Oma satama mahdollistaa yli 1,7 miljoonan tonnin tuotteiden ja raaka-aineiden kuljetukset.
- Tehdas työllistää 240 vakituista työntekijää.