Kunnan lausunnossa todettiin, että kunnan ja seurakunnan yhteistyö koetaan tärkeänä.
– Kunnan näkökulmasta on keskeistä, että mahdollinen seurakuntaliitos toteutetaan siten, että seurakunnalta kunnan alueelle kohdistuvan henkilötyöpanoksen määrässä ei tapahdu muutosta, lausunnossa todetaan.
Lausunnossa annetaan painava muistutus siitä, että mahdollisten liitosneuvotteluiden myötä tulee kirkkoneuvoston kuvaamassa kappeliseurakuntamallissa varmistaa hallintosäännöllä kunnan ja seurakunnan yhteistyön toimintaedellytykset myös jatkossa.
Kunnanhallituksen lausunto ei syntynyt yksimielisesti. Teija Valmunen-Karru (kok.) esitti Juha Saarnion (kok.) kannattamana, ettei kunta anna lausuntoa. Asiasta äänestettiin ja tehdyn vastaesityksen puolesta äänestivät Valmunen-Karrun lisäksi Saarnio ja Heljä Isotalo-Iivonen (Liike nyt).
– Katson, että Pyhärannan kuntaa ja Pyhärannan seurakuntaa ei tule sekoittaa asiassa keskenään eikä antaa lausuntoa, Saarnion jättämässä eriävässä mielipiteessä todetaan.