Laitilan lukion etuoven rappuset ovat tärkeä paikka Hugo Genestille. Hän saapui muistelemaan vaihto-oppilasvuottaan Laitilaan yli neljännesvuosisadan jälkeen ystävänsä Sauli Heijarin luokse.
– Nämä rappuset, tässä aloin oppia suomea, Genest sanoo.
Hämmästyttävää, mutta ”omasta pikku Laitilastaan” eli Kanadan Québecin Sept-Îlestä kotoisin oleva Genest pystyy yhä keskustelemaan suomeksi, ainakin jonkin verran. Hän on tehnyt uran maailmalla diplomatian kentällä.
– Kaikki alkoi täältä, Laitilasta. Päätin tehdä kansainvälisen uran, Laitilan ansiosta.
Viime vuodet Hugo Genest on työskennellyt Etiopiassa YK:n kansainvälisessä siirtolaisuusjärjestö IOM:ssä.
– Naapurissani asuu suomalainen. Suomalaisilla on Etiopiassa laaja edustajisto.
Heijari ja Genest ovat pitäneet yhteyttä sosiaalisen median avulla. Lukiota Genestille ja Heijarille esitteli lukion rehtori Tomi Kangas.
Sohvat lukion käytävillä ovat uusia, mutta meininki samanlaista kuin 1990-luvun lopulla: istuskelu ja juttelu on opiskelijoille tärkeää sosiaalista kanssakäymistä.
Genest kertoo, ettei hänen ollut Laitilaan tullessaan helppoa saada ystäviä, sillä hänen äidinkielensä on ranska ja hän vasta opetteli englantia. Suomalaiset eivät myöskään kansana ole, tai ainakaan olleet, helpoimpia lähestyä.
– Suomalaiset ovat yhä jonkin verran varautuneita, mutta paljon on muuttunut. He ovat avoimempia ja puhuvat sujuvasti englantia. Tiihosen kahvilassakin kuulin täydellistä englantia.
Entisellään on pysynyt suomalaisten suoraselkäisyys.
– Jos sanot jotain, niin myös teet sen, kuvaa Hugo.
Sauli Heijari ja Hugo Genest eivät osaa sanoa, miten heidän ystävyytensä alkoi, mutta jotenkin se vain syntyi.
– Minun englantini ei ollut hyvää, Heijari sanoo.
Hugo Genest muistaa saaneensa kutsun tulla käymään Heijareilla. Siellä hänet kutsuttiin kahvipöytään ja kuppiin kaadettiin tietenkin kahvia.
– Suomessa minusta tuli kahvi-addikti, Genest sanoo ja virnistää.
Ystäviä hän löysi myös musiikkiharrastuksen kautta.
– Meillä oli bändi. Musiikki on hyvä tapa yhdistyä.
Ensimmäistä isäntäperhettään Genest kuvaa suloiseksi, mutta yhteistä kieltä heillä ei ollut. Äiti teippasi post-it lapulla suomalaisia sanoja keittiöön: tämä on pöytä ja tämä jääkaappi. Ajan myötä kieli alkoi aueta.
Lukiossa Hugo Genestiltä ei vaadittu paljoa. Hän kuitenkin valitsi opiskeltavakseen kieliä: venäjää, saksaa ja ranskaa.
Lukiosta löytyy yksi opettaja Pia Lajunen, joka muistaa Genestin kielinerona. Entinen vaihto-oppilas on kuitenkin vaatimaton, hän sanoo, että mitä useamman kielen oppii, sitä helpompi on oppia uusia.
Ruokalasta Hugo Genest on haltioissaan. Hänestä suomalainen kouluruokailu on niin upea asia. Ruisleipä maistui vaihto-oppilaalle.
– Kenestäkään suomalaisesta ei nähnyt, onko hän rikkaasta vai köyhästä perheestä. Kaikki söivät samaa ruokaa. Se oli vaikuttavaa.
Kuitenkin kokki ja varapäällikkö Salla Kuoppa-Tiihonen kertoo, että valitettavasti suomalaiset, lapset ja nuoret tai edes vanhemmat, eivät tunnu arvostavan kouluruokaa.
– Välipalakulttuuri kukoistaa. Kauppojen paistopisteen tuotteet ja energiajuomat maistuvat valitettavan hyvin opiskelijoille, Kuoppa-Tiihonen kertoo.
Hugo Genest on maailmalla eläessään kertonut olleensa vaihto-oppilaansa Suomessa Laitilassa. Ennen Laitilaa ei juurikaan tunnistettu, mutta nykyään ulkomaillakin moni on yhdistänyt Laitilaan Kukko-oluen.
– Silloin ennen oli vain Karhu ja Lapin Kulta, Genest muistelee vaihto-oppilasvuotensa railakkaitakin juhlia.
Vaihto-oppilasvuoden suurin anti Genestille on ollut kielitaidottomuudesta, ulkopuolisuuden tunteesta ja uudesta ympäristöstä syntyneiden vaikeuksien ylitys.
– Jos et koskaan mene pois mukavuusalueeltasi, et opi niin paljon itsestäsi.
Hugo Genestin mukaan haasteet kasvattavat luonnetta.
– Olen ymmärtänyt tämän vasta jälkikäteen.
