Ilkka Simola on aina ollut ja tulee aina olemaan jyskeläinen – ”Sadasosat ja kymmennykset muistaa hyvin”

0
Laitilan yleisurheilukenttä nukkuu talviuntaan. Kun kenttä taas viheriöi, on Ilkka Simola valmiina toimitsijatehtäviin.

Laitilan yleisurheilukenttä on paksun lumen peitossa. Pysyttelemme katsomon puolella. Taustalla on myös Laitilan uusimman neuvoksen, liikuntaneuvos Ilkka Simolan tontti. Hän on toiminut lasten ja nuorten harrastamisen mahdollistajana, kilpailujen järjestäjänä sekä toimitsijana yli puolen vuosisadan ajan.

Simola on nähnyt monien ennätysten syntyvän, ja ne ovat painuneet syvälle hänen mieleensä.

– Sadasosat ja kymmennykset muistaa hyvin.

Joulukuun 9. päivänä presidentti myönsi Ilkka Simolalle liikuntaneuvoksen tittelin. Tunnustus tuli hänelle osittain yllätyksenä.

– Erittäin otettu olen tästä. Tiesin kaupungin alulle panemasta hakemuksesta, sillä siihen pyydettiin minulta kirjallinen suostumus reilu vuosi sitten. En kuitenkaan tiennyt, että prosessi on näin pitkä, joten olin unohtanut koko jutun.

Ilkka Simola on paljasjalkainen laitilalainen. Opiskelemaan hän haki ensisijaisesti Jyväskylän liikuntatieteelliseen, mutta lukiotodistus ei riittänyt pääsykokeisiin.

Sotaväessä kaveri toi hänelle oikeustieteellisen pääsykoekirjat.

–Olin ainoa kutoselta alkavalla lukuaineiden keskiarvolla sisään päässyt.

Seitsemän vuotta Simola opiskeli oikeustieteitä Turussa, mutta joka viikonloppu mies karisti kaupungin tomut jaloistaan ja tuli kotikaupunkiinsa, usein valmentamaan tai muihin urheiluhommiin.

Oikeustieteen loppututkinto jäi parin tentin ja lopputyön verran vajaaksi.

– En tiedä, olisiko se lakimiehenä ollut onnellisempaa aikaa. En ole koskaan rahan perässä juossut.

Juossut hän on kyllä muuten. Simola kertoo olleensa nuorena piirikunnallisen tason pikajuoksija. Hänen valmentajanaan toimi muun muassa Kari Sinkkonen, joka valmensi Pekka Vasalan 1500 metrin olympiakultaan vuonna 1972 ja Pekka Päivärinnan maastojuoksun maailmanmestaruuteen 1973.

– 1970-luvun alkupuolella treenaamiseni tyssäsi revähtymiin. Takareidet paukkuivat, eivätkä enää parantuneet.

Jo nuorena Simola alkoi valmentaa muita. Useampi hänen valmennettavansa on yltänyt SM-tasolle. Simola on toiminyt myös piirin pika- ja aitajuoksuvalmentajana sekä nuorten maajoukkuejohtajanaSuomen Urheiluliiton hallituksessa toimiessaan. Luottamustehtäviä on vuosien varrelle kertynyt lukemattomia.

Laitilassa Ilkka Simola teki opettajan sijaisuuksia ennen kuin aloitti Laitilan liikuntasihteerinä. Sitä työtä hän teki yli kolme vuosikymmentä kunnes jäi eläkkeelle vuonna 2018.

1990-luvulla Jyskeen puheenjohtajana toimi kaupunginjohtaja Heimo Polvi. Simolan mukaan Polvi katsoi, että liikuntasihteerin tulisi virkansa puolesta toimia eräänlaisena Jyskeen toiminnanjohtajana, koska seuralla oli niin keskeinen asema Laitilan liikuntapalvelujen tuottajana.

–Käytännössä Jyskeen sihteerin ja rahastohoitajan tehtäviä hoitaessani oltiin hyvin lähellä jääviyttä seura-avustuksien valmistelussa, vaikken johtokunnassa virallisena päätösvaltaisena jäsenenä ollutkaan.

2000-luvulle tultaessa kunnan ja urheiluseuran tiiviistä yhteistyöstä valitettiin Turun hallinto-oikeuteen, joka katsoi valitukset aiheettomiksi.

Jyske on säilyttänyt asemansa paikkakunnan suurseurana, jossa on kymmenen eri lajijaostoa. Muita urheiluseura Simola laskeskelee Laitilassa olevan noin kymmenen.

– 1970-luvulta alkaen suuntaus oli yleisseuroista erikoisseuroihin, mutta Laitilassa sitä ei tapahtunut.

Se saattaa olla hyväkin asia. Monet seurat ovat pieniä ja kärsivät seuratoimijoiden puutteesta. Laitilassa eri lajien välillä ei ole seurakateutta, minkä pitäisi mahdollistaa monipuoliset harrastusmahdollisuudet lapsille ja nuorille.

– Aikuisten kuntoliikunnassa kansalaisopiston asema on Laitilassa poikkeuksellisen merkittävä, Simola kiittelee.

Ilkka Simola seuraa urheilua mieluusti paikan päällä, mutta myös televisiosta.

– Vanhan liiton miehenä yleisurheilua, hiihtoa ja jalkapalloa erityisesti katson.

Viimeiset 20 vuotta hän on kiertänyt katsomassa kansainvälisiä yleisurheilukilpailuja Euroopassa laitilalaisen porukan kanssa.

– Liput on tilattu ensi kesän yleisurheilun MM-kisoihin Budapestiin.

Laitilassa on hyvät olosuhteet liikkujalle

Ilkka Simola tietää, mikä on parasta lääkettä nykyisin vallitsevalle istuvalle elämäntavalle. Vastaus on yksinkertainen: On otettava itseään niskasta kiinni.

Simola huolehtii omasta liikkumisestaan pyöräilemällä, käymällä salilla ja sauvakävelemällä.

Viime kesänä Ilkka Simolan pyörän mittariin kertyi 3000 kilometriä. Sauvakävelemällä ja hiihtämällä hän tavoittelee 500 kilometrin kerhoon pääsyä.

– Vauhti on kyllä tosi hidas.

Laitilan liikunta-infrastruktuuria Simola pitää hyvänä. Uimahallia peruskorjattiin vajaa kymmenen vuotta sitten, monitoimihalli on uusi, Särkijärven uimaranta kunnostettiin, frisbeegolfratoja ja muita lähiliikuntapaikkoja on rakennettu ja Urheilutaloakin aletaan kunnostaa.

– Pesäpalloilijoille on välttämätöntä saada toinen kenttä, jos Valkojärven kenttä menetetään, Simola sanoo.

Nykyurheilun yhtenä suuntauksena on valmennuksen ammattimaistuminen. Siinä on uhkana harrastamisen kallistuminen, mutta hyviä puolia on runsaasti.

Ilkka Simolan mukaan Laitilan pesäpallossa näkyy se, mikä vaikutus ammattivetäjällä on. Lisenssipelaajien määrä on kasvanut reippaasti ja menestystä on tullut.

– Pätevä ammattivetäjä on palkkansa ansainnut. Jos yksi saa palkan, voi hän saada muut vapaaehtoiset toimimaan entistä paremmin.

Pesäpallossa tehdään yhteistyötä yli paikkakuntarajojen. Se on Ilkka Simolan mielestä ehdottoman tärkeää.

– Suurimmat harrastajamäärät kokoavassa lajissa, jääurheilussa oli suuri pettymys, että Jyskeen ringettenaiset joutuivat luopumaan sarjapaikastaan. Juuri kun jäähalli saadaan pukuhuoneiden lisäyksen jälkeen entistä ehompaan kuntoon.

Lasten harrastamisen kustannukset ovat Simolan mukaan Laitilassa kohtuulliset. Esimerkiksi kalliina pidetyn jääkiekon jäämaksut Jääkukossa ovat hyvinkin edulliset kaupungin tuen ansiosta.

Lumen määrää katsellessa Ilkka Simolan mieleen tulee mikäpäs muu kuin hiihto.

– Sirpunpuistoon saatiin kesällä valaistuskin, joten tällaisten entisten nuortenkin on siellä turvallista sivakoida.