Pirjo Koski
Tämä reissu oli sellainen zoolandia, ettei mitään järkeä. Iltaan ja yöhön reissun päällä mahtui monennäköistä kulkijaa, kauriita, hanhia, kurkia, rotta, ehkä saukko ja eihän retki ole mitään ilman susia.
Kävi nimittäin sellanen juttu, että revontulien riehaantuessa tanssimaan pääsi itseltäni ilmoille ihan pieni ulvaisu silkasta ilosta. Eipä kulunut montaakaan sekuntia, kun erämaan puolelta pimeydestä kuului vastaus.
Oli hyytävää tajuta pimeyden sylissä kaukana autosta, että vastauksen antoi susi. Kaikki karvat pystyssä kuuntelin kunnioituksesta mykkänä tuota uskomattoman korkeaa ikiaikaista ääntä, lähes falsettin kiipeävää ulvontaa sumun luodessa pyörteitään lammen yläpuolelle ja reposten tanssiessa hitaasti taivaankannella, säteiden pyyhkiessä puolta taivasta. Varjele mikä kokemus taas kerran, veti mielen nöyräksi.
Jotta ilta olisi täydellinen, kuulin peltoaukean laidalta myös huuhkajan kumean huhuilun. Pienien sorkkien kopina pimeässä seuranneiden tuhahduksineen oli kauriiden käsialaa.
Hanhiaurat lensivät ylitseni ja välillä pimeyden täytti siipien havina, äänimaailman ollessa hyvin täyteläinen. Läheisellä suolla olivat äänessä väkevät kevään airuet eli kurjet.
Mielenkiintoista olisi myös tietää mikä eläin uiskenteli pimeällä kuvaajan vieressä, veteen jäivät vain kevyet kareet sen lipuessa pitkin peilityyntä lampea. Saukko?
Mitä lähemmäksi kello yhtä Kaariaissa kuljettiin, sitä enemmän pimeys ympärilläni tuntui tiivistyvän. Pelto sekä metsät ympärilläni heräsivät henkiin. Kuulin kaiken, mutta en nähnyt just mitään tähtiä ja revontulia lukuunottamatta – ehkä parempi niin.
Tänä yönä kaikki tuntui onnistuvan, maiseman valinta, perspektiivi ja viimeisenä silauksena revontulet, jotka heijastuivat täysin peilityynen lammen pinnasta. Että voi ihminen olla tyytyväinen kokemaansa.
Havis eli havainto rotasta syntyi sinällään uskomattomassa paikassa eli kotimatkalla Laitilan valoristeyksessä, jossa rotta oli tulossa Uudestakaupungista kohti Laitilaa ja taittoi vihreän palaessa ohitseni Raumalle, ihan liikennesääntöjen mukaan. Piti kyllä alussa katsoa kahteen kertaan, että mikä ihmeen otus liikennevaloissa vipeltää, oli nimittäin aika kookas lajinsa edustaja.
Kirjoittaja on laitilalainen ilmiökuvaaja.