Entiset luokkatoverini juhlivat 60 vuotta sitten saavutettua valkolakkia. Minun lentoni on ehkä loppunut, ei mahalaskuun vaan muuten. En pystynyt osallistumaan tapaamiseen.
Toivon elämyksellisiä tuokioita kaikille. Alan lukea juuri saamaani opusta monen vuosikymmenen jälkeen. Aihe on ajankohtainen, sota ja sen kauhut. Kirjan nimi on Lapsi 312.
Tällä hetkellä koko luonto ja luomakunta on kaunis täällä meillä. Patiollamme, kaukana sodan pinteistä, alkaa taas kova hyörinä.
Pihatikat ynnä muut vipertäjät pesää rakentavat. Niin myös muut luonnon elikot kuten kettu, kauriit, mäyrä ja ilmojen kalkattajat eli joutsenet. Luonnon seuraaminen on terapiaa minulle ja ehkä muillekin.
Olen oppimassa historiaa, kiehtovaa menneisyyttä sekä luonnonperintöä. Niitä kannattaa vaalia.
Tuon esiin maapallon mittaisia elämyksiä ja Saaren kartanon suurta kulttuuritietoa. Vasta luin dokumenttia laulujoutsenen neljäkymmenluvun pelastajasta. Suuri lintumme oli menossa unholaan. Kirjailija Yrjö Kokko teki paljolti hyvää luonnolle.
Lukeminen kannattaa aina. Niin myös uusien asioiden kulttuuriopiskelu sekä vanhojen tietojen kertaus. Eli kuten edesmennyt taiteilijaystävä, Jalosen Risto, sanoi: ”Pidetään väylät kulttuurin kujalla auki.”
Tikanpoikakin osaa kiivetä puuhun ja minä tunnustan eläväni luonnon historiaa ja elämää. Elämää pitää osata rakastaa.
Tuumaa Irmaliisa