Herkkuja avotulella

0
Pyhämaan Marttayhdistyksen puheenjohtaja Petteri Pitkämäki jakoi avotulella kokkaamisen vinkkejä Laitilan Marttayhdistyksen ruokakurssilla.

Vanha viisaus sanoo, että kahteen asiaan ihminen ei koskaan kyllästy: tuijottelemaan vettä ja tuijottelemaan elävää tulta. Nuotio onkin kautta aikain koonnut ympärilleen niin musisoijat, tarinoista viehättyneet kuin lämpöä ja hyvää ruokaa rakastavat. Laitilan Marttayhdistys järjesti keväällä kurssin, jossa paneuduttiin avotulella grillaamisen saloihin.

– Saatiin todella hyviä vinkkejä ja reseptejä, kiittelevät yhdistyksen puheenjohtaja Päivi Kylä-Heiko , sihteeri Sirpa Venho sekä tiedottamisesta ja matkojen järjestämisestä vastaava Tarja Ketoniemi.

Laitilan Marttayhdistyksen Tarja Ketoniemi, Päivi Kylä-Heiko ja Sirpa Venho kertovat, että Ruokaa nuotiolla -kurssin paras palaute saatiin jo paikan päällä, kun moni osallistuja toivoi innoissaan ”lisää tällaista”.

Ruokakursseja Martat ovat toki järjestäneet usein aiemminkin, mutta nuotiogrillaamisen monipuolisuus yllätti monet.

– Teimme esimerkiksi loimulohta, kasvisnyyttejä, tuhkaperunoita, tikkupullaa sekä suklaabanaaneja, kolmikko luettelee taannoista ruokakurssia muistelleen.

Kurssin vetäjänä toimi Pyhämaan Marttayhdistyksen puheenjohtaja Petteri Pitkämäki, jonka käytännön niksit ilahduttivat.

– Esimerkiksi se, miten kätevästi tikkupullataikina syntyy, kun kuivat aineet laittaa jo valmiiksi vaikka pakastuspussiin ja nuotiopaikalla sitten kaataa pussiin vain veden, Tarja Ketoniemi vinkkaa.

LÄNSI-LAITILAN erätuvalle Seppälän kylään kokoontui tulen ympärille ja Pitkämäen oppiin kaikkiaan parikymmentä innokasta kokkailijaa.

– Itse ihastuin etenkin kasvisnyytteihin ja loimuloheen, jota olisimme tehneet juhannuksenakin, ellei voimassa olisi ollut metsäpalovaroitus, Kylä-Heiko harmittelee ohi suun mennyttä herkkua.

Hän muistuttaakin, että avotulen teossa keskeistä on tulen vastuullinen käsittely ja esimerkiksi voimassa olevien varoitusten noudattaminen.

YKSI NUOTIORUOKAKURSSIN herättämä oivallus oli se, että mausteiden kanssa perussetti usein riittää.

– Käytimme ruuanlaitossa öljyä ja voita, mutta varsinaisista mausteista vain suolaa sekä hunajaa. Niillä pärjäsi tosi hyvin, ja ruokien maut tulivat hyvin esiin. Esimerkiksi kasvisnyyteissä makua tuli todella paljon siitä, että käytettiin erilaisia kasviksia, kolmikko ihastelee.

– Ja se esimerkiksi oli yllättävää, miten paljon loimuloheen toi makua, kun sen pintaan siveltiin vesi-suola-hunaja-seosta katajanoksalla. Itse olen käyttänyt silikonista sutia, mutta jatkossa taidan käyttää mahdollisuuksien mukaan katajanoksaa, Päivi Kylä-Heiko lisää.

NIIN KOKENEITA ruuanlaittajia kuin he ovatkin, niin siitäkin nuotioruokakurssi oli hyvä muistutus, miten helppoa tulella grillaaminen on. Ainakin, kun on tilanteeseen sopivat reseptit ja kiireen jättää pakkaamatta mukaan reppuun.

– Kivoja nuotiopaikkoja löytyy nykyään runsaasti ja kun osan valmisteluista tekee jo kotona, valmistuu ruoka nuotionkin äärellä melko nopeasti. Ei kun retkeilemään ja ruokaa tekemään, he kannustavat ja rohkaisevat kokeilemaan nuotioruokaa lastenkin kanssa.

Petterin vinkit avotuligrillaamiseen:

  • Lupa nuotion tekoon
  • Polttopuita
  • Ruoka-aineita
  • Sytykkeitä (sytytyspalat/pussit)
  • Kintaat/rukkaset
  • Sammutusvettä
  • Puukko
  • Ulkoilureittien varsilta löytyy nykyään jokseenkin hyvin myös valmiita nuotiopaikkoja polttopuineen. Kannattaa varmistaa retkisuunnitelmia tehdessä jo etukäteen, mikä olisi mahdollinen ruokailupaikka ja mitä kaikkea tulisi varata mukaan. Ennen kaikkea tarvitaan iloista ja reipasta asennetta sekä intoa kokeilla jotain uutta.

Kasvisnyytit

Raaka-aineet: Karkeasti suikaloituja kasviksia, voita, suolaa, hunajaa

Sekoita aineet keskenään. Revi foliosta palasia ja jaa kasvikset niille. Kiedo foliot nyyteiksi ruuan ympärille ja lisää nyyttien ympärille vielä kerros tai pari foliokerrosta. Hautaa nyytit syvälle hiillokseen. Tarkkaile kasvisten kypsymistä avaamalla jokin nyyteistä välillä. Kypsymisaika puolesta tunnista tuntiin.

Suklaabanaanit ovat nopeasti valmistuva klassikko.

Suklaabanaanit

Raaka-aineet: Banaaneja (0,5–1/ruokailija) ja suklaata

Tee banaanin kylkeen viilto puukolla. Täytä viilto suklaapaloilla ja aseta banaani nuotion lämpöön tai hiillokselle. Herkku on valmista, kun suklaa on sulanut ja banaani muuttunut ruskeaksi. Lusikoi banaanin sisältö suuhusi. Paras tulos syntyy miedolla lämmöllä, banaania ei tule laittaa liekkeihin, eikä punaisena hehkuvalle hiillokselle.

Tuhkaperunat

Raaka-aineet: Perunoita (1–2/ruokailija), voita, suolaa

Hautaa pestyt perunat joko sellaisinaan tai folioon käärittyinä hiillokseen. Perunoiden koosta riippuen kypsyminen kestää puolesta tunnista tuntiin. Tee kypsään perunaan viilto ja laita siihen voita ja ripaus suolaa.

Loimukala valmistuu nopeasti, mutta vaatii etukäteisvalmisteluja. Puista aluslautaa ja tappeja on hyvä liottaa vuorokauden verran ennen kalan kypsennystä. Ja kalakin on hyvä suolata etukäteen.

Loimukala

Raaka-aineet: kalafilee/-fileitä (esim. kirjolohi, lohi, ahven, siika), suolaa

Valeluliemi: vettä, suolaa, hunajaa

Tarvikkeet: Puhdas käsittelemätön laudankappale, puutappeja

Lauta ja tapit kannattaa liottaa vedessä etukäteen yön yli. Kala kannattaa suolata etukäteen. Tee puuhun reiät puutappeja varten. Kiinnitä kalafilee puuhun puutapeilla nahka puuhun päin. Aseta kypsymään nuotion lämpöön. Valele kalaa liemellä kypsymisen aikana.

Nuotiokahvin kaveriksi avotulella paistuvat tikkupullat.

Tikkupullat (15 annosta)

3 dl vehnäjauhoja

1/2 tl suolaa

2 rkl sokeria

2 tl leivinjauhetta/1 tl kuivahiivaa

1/2 tl kardemumma

1 1/2 dl vettä

Lisäksi: hilloa ja sormenpaksuisia pitkiä puutikkuja paistamiseen

Sekoita kuivat aineet ja kaada ne reilun kokoiseen pussiin. Lisää neste (maito tai vesi) tulipaikalla ja puristele pussissa taikinaksi. Voit ottaa mukaasi hieman jauhoakin, niin taikinan kietominen paistotikun ympäri helpottuu.

Leivo noin kananmunan kokoisesta taikinapalasta pikkusormen paksuinen pötkö. Laita tangon toinen pää puutikun terävään päähän ja kieputa pullatanko tikun ympäri korkkiruuvin tapaan, noin 1 cm välein (jotta pullalla on tilaa kohota paistuessaan). Kypsennä pullatikkua hitaasti riittävän kaukana nuotion hiilloksesta käännellen. Pulla on kypsä, kun se irtoaa tikusta helposti (noin 15–20 min).

Dippaa pulla hilloon.

Reseptit: Petteri Pitkämäki/Martat/Laitilan Marttayhdistys