
Laitilan Wirvoitusjuomatehtaalla oli maanantaiaamuna ripaus tummuvien iltojen lämmintä tunnelmaa, kun tämän vuoden Tuomas-olutta päästiin maistelemaan.
Laitilan Tuomas kehitetään perinteisesti yhteistyössä Olutliiton vuosittain valitseman Hyvä Tuomas -kiertopalkinnon saajan kanssa. Tänä vuonna oluen takaa löytyvät Wirvoitusjuomatehtaan panimomestari Ville Vilen ja Olutliiton kunnianosoituksen olutkulttuurin hyväksi tehdystä työstä saanut Petri Heino.
Kaksikon kehitystyö sujui jouhevasti ja lopputuloskin oli selvästi miesten mieleen.
– Petrillä oli selvä käsitys siitä, millaisen oluen hän halusi. Niinpä valmiiseen lopputulokseen tarvittiin vain kaksi versiota ja jo ensimmäinenkin oli hyvä, mutta vähän sitä paranneltiin, taustoittaa Vilen.
MAANANTAINA pullotettu Laitilan Tuomas 2023 Strong Bitter on meripihkanvärinen pintahiivaolut, jonka makumaailmaa kuvaillaan klassiseksi ja tyylikkääksi. Mallasrungossa on käytetty vaaleita ja tummia karamellimaltaita.
– Olen tykästynyt englantilaisiin bittereihin, jotka sopivat myös hyvin jouluruuan kaveriksi, Heino kertoo.
Ensisijaisesti hänen toiveensa olisi kuitenkin ollut altbier, joka on Saksassa kehitetty tumma pintahiivaoluttyyppi.
– Mutta sellainen Tuomas-olut on jo aiemmin tehty, ja halusin, että tehdään sellainen, mitä ei ole vielä tehty, avaa Heino uutukaisen taustaa.

OLUTLIITTO on jo vuodesta 1994 lähtien myöntänyt Hyvä Tuomas -kiertopalkinnon olutkulttuurin hyväksi tehdystä työstä. Laitilassa Tuomas-oluita on tehty vuosittain vuodesta 2009 alkaen.
– Tämä on aina mukava projekti. Tosi erilaisia ihmisiä on ollut Tuomas-oluiden kehitystyössä vuosien varrella mukana. Osa heistä on tuntenut oluenvalmistustakin hyvin, kuten nyt Petri. Ja ollaanhan me monenlaisia oluita tehneet, panimomestari Ville Vilen kertoo.
Olutliiton Hyvä Tuomas -kiertopalkinnon saanut Petri Heino on ravintola- ja juoma-alalla toimivan Heino Groupin toimitusjohtaja. Yhtiön perusta on vuonna 1899 toimintansa Helsingin Kalliossa aloittaneessa pienessä liha- ja voipuodissa. Perheyhtiö on ajan kuluessa kasvanut pienestä puodista monipuoliseksi konserniksi. Petri Heino on pitkään vaikuttanut muun muassa maahantuonnin kautta uusien oluttyyppien saatavuuteen ja näin rikastanut suomalaista oltukulttuuria.
Heino myöntää yllättyneensä saamastaan tunnustuksesta.
– En ole näkyvä toimija, vaan toimin taustalla, ja siksi tällainen kunnia tuli ihan yllätyksenä. Hienoltahan tunnustus tuntuu.
TÄMÄN kauden Tuomas-olut sai ensimmäisen versionsa tammikuussa.
– Sen jälkeen siihen tehtiin vähän fiilausta ja sitten olikin jo valmista, Vilen kertoo maanantaina pullotetun oluen syntyprosessista.
– Meille Tuomas-oluen teko on jo muodostunut tärkeäksi perinteeksi. Aina saadaan ajankohtainen ja moderni juoma aikaiseksi, kiittelee Wirvoitusjuomatehtaan toimitusjohtaja Lauri Sipponen.
Omat haasteensa on siinäkin, että Tuomas-olut on saatava nopeahkosti markkinoille.
– Mutta hyvillä mielin tämänkin tehtaalta voi ulos lähettää, Sipponen toteaa ensimaistamisen jälkeen.