Suden hetki

0

Suden ja ihmisen rinnakkaiselo on noussut viime päivinä otsikoihin yhä tiheämmin. Asiasta ovat uutisoineet ainakin Turun Sanomat ja Maaseudun Tulevaisuus. Turun Sanomissa moni varsinaissuomalainen petoyhdyshenkilö esittää huolensa toisaalta suden tottumisesta ihmiseen ja toisaalta syrjäseuduilla asuvien ihmisten kasvavaan luottamuspulaan viranomaisia kohtaan.

Suomen luonnonvarakeskuksen suurpetoasiantuntija Riku Lumiaro puolestaan huomauttaa samassa jutussa, että suden muuttuneella käytöksellä tai tottumisella ihmiseen ei ole mitään tekemistä ongelmien kanssa vaan kyse on lauman poikkeusyksilöistä. Lumikero katsoo myös, että käynnissä on kampanja, jonka tavoitteena on käynnistää kannanhoidollinen metsästys.

Laitilan Sanomat kysyi laitilalaisten kantaa suden suojeluun ja mahdolliseen metsästykseen. Vaikka selvä enemmistö piti suojelua ylimitoitettuna ja metsästystä kannatettavana, vastakkaisiakin mielipiteitä esitettiin ja ne myös perusteltiin painokkaasti.

On totta, että lasten tai heidän vanhempiensa ei pitäisi joutua pelkäämään pimeitä kouluteitä eikä kaupungille pitäisi tulla lisäkustannuksia petovaarakuljetuksista. Myös kotieläintilallisten pitäisi pystyä nukkumaan yönsä rauhassa pelkäämättä sitä, mitä yön aikana tapahtuu. Yhtä lailla on kuitenkin totta, että suden aseman merkitystä ekosysteemille ei täysin tunneta eikä sitä, millaisia vaikutuksia sen katoamisella olisi.

Ministeriö valmistelee parhaillaan rajoitetetun kannanhoidollisen metsästyksen sallimista. Mikäli asetus menee läpi, metsästys voisi mahdollisesti alkaa jo vuoden vaihteessa. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa, selvinnee syksyn myötä. Moni asia viittaa siihen, että kuluva syksy on taitekohta Suomen susipopulaation kannalta.

Hanna Hyttinen

hanna.hyttinen@laitilansanomat.fi