Käyn noin kerran kuussa valvomassa liikuntavuoroa erään koulun liikuntasalissa. Vuoron idea on hyvin yksinkertainen. Sali on vapaa omille peleille ja leikeille.
Vuorolla käy muun muassa alakoulun vanhimmista ja yläkoululaisista koostuva porukka. He heittelevät hetken koripalloa.
Joskus porukka on saanut pelinkin pystyyn, mutta pitkään he eivät jaksa pelata. Ehkä se on sitä paljon puhuttua keskittymiskyvyn puutetta.
Kun joku lopettaa, niin toinenkaan ei jaksa, ja kohta koko porukka lojuaa lattialla ja räplää puhelimiaan. Pukukopissa he eivät saa enää istuskella, koska siellä on heitelty palloa tai riehuttu. Siispä nuoret usein norkoilevat salissa valvojan näköpiirissä, yleensä jossakin nurkassa.
On puolestani aivan ok, että he eivät liiku liikuntavuorolla. Nuorilla on vain vähän mahdollisuuksia hengailla sisätiloissa. Hyvä että tiedämme, missä nuoret ovat ja mitä he tekevät.
Viime kerralla aloittelimme salissa 6- ja 10-vuotiaan lapsen kanssa jalkapallon pelaamista. Pyysin seinustalla istuvia nuoria mukaan. He kertoivat heittelevänsä mieluummin koripalloa. Muutaman kerran he heittivätkin ennen kuin lähtivät ulos kesken vuoron.
Yksi nuorista jätti sipsipussiroskan saliin. Menin perään ja pyysin roskan jättänyttä keräämään roskat. Mukisematta hän tuli hakemaan roskan roskikseen.
Kohta nuoret koputtelivat ulko-ovea, jotta pääsisivät takaisin sisälle. Kysyin uudestaan, että tulisivatko he pelaamaan meidän kanssamme.
Pari nuorta suostui vastahakoista esittäen, sitten tuli kaksi lisää ja lopulta meillä oli peli viisi vastaan viisi. Se oli entisaikojen pihapelikulttuuria parhaimmillaan, kun samassa pelissä on monen ikäistä ja taitoista pelaajaa.
Liikuntavuoroa seuraavalla viikolla menin kakkosluokkalaisen lapseni kanssa heittelemään koripalloa ministadionille. Liikuntavuorosta tuttuja nuoria pyöräili ministadionin sisällä, pöllöä. Joskus tuntuu, että yksinkertaisistakin asioista joutuu tietynikäisille sanomaan. Tällä kertaa pyöräily loppui heti, kun aikuinen tuli paikalle.
Meidän ohi mennessään yksi nuorista huikkasi, että he ovat koripallossa parempia kuin me. Se oli varmastikin totta, mutta otin sanomisen kohteliaisuutena. Hänhän selvästi halusi pelata meitä vastaan.
Kolumnin nuoret eivät ole laitilalaisia, mutta samanlaisia nuoria on täälläkin. Joskus tuntuu, että osalla nuorista on valtava tarve hyväksynnälle ja huomion saamiselle.
Monessa ulkoapäin vetelehtimisen mestarissa on reippaasti virtaa, kun sen vain osaa kanavoida hyviin asioihin. Nuoria ei saisi tuomita etukäteen, vaan jaksaa uskoa heihin ja pyytää mukaan. Se vaatii kärsivällisyyttä, mutta he osaavat myös yllättää.
No, entäs se pelin lopputulos? Päädyimme koripallon heittokisaan, jossa nuorin nappasi voiton. Hän sai heittää lähempää kuin muut, mutta se teki pelistä vain tasavertaisen. Sellaisena ihmisten pitäisi osata toisensa kohdata.
Kirjoittaja on keski-ikäinen pelailija.