Lidlin vastuullisuuspäällikkö Laura Kvissberg totesi tiedotteessa, että hedelmien ja vihannesten lennättäminen toiselta puolelta maapalloa ei ole millään mittapuulla kestävää. Ratkaisulla on varmasti myös brändiarvoa. Tästä syystä todennäköisesti muut kauppaketjut seuraavat perässä.
Jatkossakin kaupat myyvät ulkomaisia vihanneksia ja hedelmiä. Ne vain kuljetaan meriteitse tai maanteitä pitkin.
Kuluttajien ostopäätöksissä painottuvat yhä enemmän ympäristöarvot. Myös kotimaisuuden merkitys on noussut valinnoissa yhä tärkeämmäksi, etenkin nyt kun on puhuttu huoltovarmuudesta. Suurissa kaupungeissa asuvat kuluttajat ovat kuitenkin sen verran vieraantuneita maatalouden rytmistä, ettei esimerkiksi satokauden mukaisia tuotteita osata ostaa. Tässä mielessä kauppaketjujen markkinointi on tärkeää.
Kun ruoan hinta on noussut, luulisi kuluttajien vihdoin huomaavan myös, miten edullista, ekologista ja ravintorikasta ruokaa juurekset ovat. Parantamisen varaa tässä suhteessa nimittäin on.
Suomen syödyin juures on porkkana, jota syömme noin kymmenen kiloa vuodessa. Lanttua käytämme reilun kilon vuodessa ja punajuuren kulutus jää alle kilon. Naurista ja palsternakkaa syömme alle sata grammaa vuodessa. Määrät ovat todella vähäisiä, jos niitä vertaa tomaattiin tai kurkkuun, joita molempia syömme yli kymmenen kiloa.
Teija Uitto