
Laitilan kaupunki aikoo purkaa tyhjäksi jääneen päiväkotikiinteistön Varppeen mäeltä. Tehdyn haitta-ainekartoituksen perusteella purkukulujen arvioitiin nousevan 300 000 euroon, mutta kilpailutuksessa edullisin tarjous jäi sen alle selvästi. Edullisimman tarjouksen jätti Totaalipurku Oy ja kokonaishinta oli 92 500 euroa.
Päiväkotikiinteistö on tarkoitus purkaa vielä tämän vuoden puolella.
KEVÄÄLLÄ 2019 kaupunki päätti asettaa kiinteistöntontteineenmyyntiin. Tekninen toimi on kertonut kiinteistöstä aiheutuvan tyhjilläänkin ollessaan 20 000–40 000 euron vuotuiset kulut, kun sitä on pidetty myyntikunnossa. Kuluja aiheuttavat muun muassa lakisääteiset hälytyspalvelut, lvis-automaation toiminnot, osittainen lämmitys sekä pakolliset korjaustoimet.
Kiinteistöön on kohdistunut parin viime vuoden aikana ilkivaltaa, esimerkiksi rakennusosia on rikottu ja tiloissa on ollut luvatonta toimintaa.
Vuonna 2019 kiinteistön ja tontin muodostamankokonaisuuden lähtöhinnaksi määriteltiin 350 000 euroa, mutta kiinnostuneita ostajia ei juurikaan ole ollut. Rakennuksen purun toivotaan vauhdittavan tontin myyntiä.
VARPPEENTIEN varrella sijaitseva vanha Pähkinäpensaan päiväkoti poistettiin vakavien sisäilmaongelmien vuoksi päiväkotikäytöstä jo vuonna 2017.
Valtuusto päätti tammikuussa 2018, ettei edellisen vuosikymmenen aikana lukuisia sisäilma- ja homeremontteja läpikäynyttä päiväkotia lähdetä enää korjaamaan.
Päiväkodin vuonna 2008 valmistunut uudisosa on sisäilmaselvityksissä todettu käyttökelpoiseksi ja sitä on käytetty väliaikaisena väistötilana muiden kiinteistöjen korjausurakoiden takia vuoteen 2021 asti. Sen jälkeen koko kiinteistö on kuitenkin ollut vailla käyttöä.
Kiinteistökokonaisuuden kaksi vanhinta rakennusta ovat valmistuneet 1952 ja 1979 ja ne yhdistävä uudisosa vuonna 2008.
Jos kysely ei näy alla, pääset vastaamaan siihen täällä.