Suomessa käytiin kesällä kiivasta keskustelua siitä, mikä on rasismia, mikä kritiikkiä, mitä saa sanoa ja saako enää mitään. Usein rasismista käytävä keskustelu saa piirteitä, jotka lopulta vain turhauttavat.
Rasismista puhuttaessa ongelmallista tuppaa olemaan ainakin se, että keskustelu ohjautuu helposti täysin sivuraiteille sekä se, että keskustelua käyvät pääosin ne, jotka lähtökohtaisesti eivät itse kohtaa rasismia.
Olisi siis kyettävä tunnustamaan sekin, että jos itse ei ole kokenut rasismia, niin se ei tarkoita, etteikö rasismia voisi olla yhteiskunnassa paljonkin. Kuten tiedämme, saman elinpiirinkin jakavien ihmisten kokemukset voivat olla hyvin erilaisia, mitä rasismin, syrjinnän tai vaikkapa seksuaaliseen häirinnän kokemuksiin tulee.
”Osa rasismin muodoista on helppo tunnistaa.”
Osa rasismin muodoista on helppo tunnistaa. Kadulla huutelua voi todistaa isokin ihmisjoukko, mutta esimerkiksi rakenteellinen rasismi ei kuulu kaikkien korville eikä avaudu kaikkien eteen.
Hiljattain julkaistiin EU:n perusoikeusviraston raportti siitä, miten paljon tummaihoiset eurooppalaiset ovat eri Euroopan maissa kokeneet rasistista väkivaltaa tai häirintää. Siinä Suomi sijoittuu rasistisimpien maiden joukkoon, monissa kohdin jopa kyseenalaiseen kärkeen. Onhan se melkoista, että suomalaisista tummaihoisista yli 40 prosenttia on kokenut rasistista häirintää viimeisen vuoden aikana. Esimerkiksi Ruotsissa luku oli 10 prosenttia.
Tarvitaan paljon ja monipuolista keskustelua rasismista, samoin selkeitä toimintamalleja sen kitkemiseksi. Ja kyllä, tilaa on oltava myös kriittiselle puheelle, esimerkiksi keskustelulle maahanmuuton ja kotoutumisen haasteista.
Kriittisyys ei kuitenkaan oikeuta rasismia.
Solina Saarikoski
solina.saarikoski@laitilansanomat.fi